“They’re out there. Black boys in white suits up before me to commit sex acts in the hall and get it mopped up before I can catch them.”
Mielisairaalassa on menoa ja meininkiä. Rutiineihin jämähtänyt asiakaskunta saa uutta tarkoitusta elämilleen, kun uusi jäsen ei ole tyytyväinen vallitsevaan järjestelmään ja ryhtyy kapinoimaan sitä vastaan. Osaston johto on tiukkapipoistakin tiukkapipoisempaa porukkaa ja konflikti on väistämätön. Lopputulemana on hauska ja kantaaottavakin tarina arjesta suljettujen ovien tuolla puolen.
Pelon ilmapiirin murtaminen onnistuu parhaiten huumorin kautta. Mutta mistäs revit komiikkaa, kun ylläsi leijuu jatkuvasti sähköshokin ja turruttavien pillereiden uhka. Silti, itselleen nauraminen on paras muistuttaja siitä, erilaisten "sairauksien" alta löytyy aina tavallinen ihminen.
Ulkopuolinen ihminen tulee ovat paukkuen sisään porukkaan, jolla on omat sääntönsä ja tapansa, eikä kunnioita niitä. Hämmennystä ja torjuntaahan moinen aiheuttaa. Aivan tuttua juttua omasta elämästänikin. Yhdeksässä tapauksesta kymmenestä tunkeilija ajettaneen kauhistellen pois. Mutta ehkä olisi syytä välillä miettiä, olisiko vaihtoehtona hieman nostaa katsettaan lattiasta ja tarkistaa omaa asennoitumistaan. On niin helppo vaipua horrokseen ja olla näkemättä, millaisessa paskakasassa sitä oikein rypeekään.
Jos joku nyt kummastelee, miksi arvostelustani puuttuu substanssi, nostan kädet pystyyn ja vieritän vastuun olosuhteille. Puoleen vuoteen en ole erinäisistä syistä (positiivisista sellaisista) blogiani kerennyt päivittelemään. Vaikenemisen aika on nyt ohi ja postuumisti kirjoittelen lukemistani niteistä, mitä nyt satun muistamaan. Ihmisen muisti on harmittavan lyhyt ja köykäinen valitettavasti. Välillä kyllä pistää miettimään, onko lukemisessa järkeä, jos sanat haihtuvat mielestä näinkin nopeasti. Ei tämä lukukokemuksena niin järisyttävä ollut, mutta mieleen kirja jää - sain sen nimittäin lahjaksi mukavalta tytöltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti