lauantai 24. marraskuuta 2012

Karl Marx - The Communist Manifesto

”Working men of all countries, unite!”

Historia, tiede ja maailman meno ylipäätään on jaksanut aina kiehtoa minua. Siksi en voinut olla vastustamatta Kommunistista Manifestia, kun se sattui silmiini mobiilikirjastoni näytöllä. Kirja, joka muuttaa maailmaa, on aina hieno juttu. En missään nimessä tahdo silti leimautua miehen ajatusten tukijaksi, sillä hyvistä aikeistaan huolimatta niiden seuraukset ovat surkuhupaisuudessaan järkyttäviä. Mutta näin yleisen ihmettelyn ja sivistyksen kannalta, lukukokemus oli oikein kiehtova.

Kirjana teos on toki aika vaisu. Se ennustaa työtä tekevän luokan vallankumousta ja kehottaa omaisuuden uudelleenjärjestelyyn. Innostus kumpuaakin erityisesti sen vahvasta kytköksestä toteutuneeseen historiaan. Mielikuvitus luo kiintoisan asetelman, jossa olemassaolostaan kamppailevat vanha ja uusi, porvaristo ja proletariaatti, liberalismi ja kommunismi, teollisuus ja käsityö. Neuvostoliiton lippu lepattaa verenpunaisena tuulessa ja kansa nääntyy nälkään leipäjonossa.

Sinällään teemat ovat jokseenkin ajankohtaisia nyky-Suomessakin. Tuloerot ovat kasvamaan päin ja valtiolla on painetta yksityistää palveluitaan enenevässä määrin. Työtä tekevä luokka itsessään on tosin pienempi ja hajanaisempi kuin koskaan, mikä mahdollistaa Kataisen istuskelemisen maan johdossa. Oma poliittiinen kantanikin on melkoisen epäselvä, eikä minulla ole asioista loppujen lopuksi kovinkaan vahvaa mielipidettä. Toki tiedän tarkasti, mitä puoluetta en ainakaan äänestä. Silti, koko poliittinen liikehdintä on vain vuosien tai vuosikymmenten aikaikkunalla tarkasteltavaa touhua ja voidaan kysyä, onko se loppujen lopuksi merkittävää koko maailman historiassa. Meidän elämiimme se varmasti vaikuttaa, mutta niin mielenkiintoista se tuskin ei ole, että sen havainnoimiseen kannattaisi kaikkea mielenkiintoaan uhrata. Maailmassa on niin paljon muutakin, pysyvämpää, aidompaa ja tärkeämpää.

Poliittinen historia siis menettelee, mutta kylläpä tekisi mieli lukea jotain tieteen historiasta. Paljon olen kyllä siitä lukenutkin, mutta aina välikäsien kautta. Nyt vain pitäisi löytää joku historiaa muuttanut tieteellinen teos, joka olisi kiehtova sisällöltään, mutta myös kielellisesti pätevä. Sillä se kai on vain tosiasia, että suurimmat ajatukset on kovin vaikea pukea helposti luettavaan muotoon. Yritinkin vastikään lukea Descartesin Filosofian periaatteita, mutta ei keskittyminen riittänyt. Liian kuivaa minulle. Tämä innostus suuriin klassikkoihin saattaa varmaan ulospäin näyttäytyä jonkinlaisena naiiviutena tai teennäisen aikuismaisena, mutta paskatkos siitä. Minkäs sitä ihminen itselleen mahtaa?

perjantai 23. marraskuuta 2012

Franz Kafka - Metamorphosis

”One morning, when Gregor Samsa woke from troubled dreams, he found himself transformed in his bed into a horrible vermin.”

Gregor Samsan herätys on tosiaan ikävimmästä päästä. Miten tunnolliselle perhettään elättävälle miehelle voikaan käydä näin köpelösti? Kuka nyt huolehtii leivän tuomisesta pöytään? Miksi tämän piti tapahtua juuri tänä aamuna, kun töissä olisi ollut tärkeää tekemistä? Voi miesparkaa.

On kovaa olla syöpäläinen. Gregorin perhe ei pysty sulattamaan muodonmuutosta, vaan he pelkäävät ja häpeävät ainoaa poikaansa. Hiljalleen ymmärtävä suhtautuminen vaihtuu välinpitämättömyydeksi, halveksunnaksi ja inhoksi. Gregor yrittää tekeytyä näkymättömäksi ollakseen aiheuttamatta kenellekään mielipahaa. Hän viettää aikansa huonekalujen alle piiloutuneena lukkojen takana, eikä itsekään tiedä kumpaa hän haluaa enemmän: pitää kiinni ihmisyytensä rippeistä vai kiipeillä villinä ja vapaana pitkin seiniä ja kattoja.

Pidemmän päälle asioiden tila alkaa kärjistyä. Koko perhe kärsii tilanteesta ja Gregorkin lakkaa syömästä ja vaipuu epätoivoon. Helpotus valtaa talon, kun eräänä aamuna Gregor löytyy huoneensa lattialta kuolleena. Solmu aukeaa, raskaaksi käynyt ilma puhdistuu, uusi sivu kääntyy. Surullinen tarina kaiken kaikkiaan, mutta onneksi elämä jatkuu.

Kafkan kertomus on kaunis. Kaunis, synkkä ja alakuloinen. Tarinan tasolla Metamorphosis on outo ja hämmentävä. Allegoriana sen sijaan runsas ja monitulkintainen. Gregorin voidaan ajatella olevan vakavasti sairas, kehitysvammainen, homoseksuaali tai muuten poikkeava. Tämä poikkeavuus on liikaa miehen läheisille, jotka yrittävät tukahduttaa ilmiön ja sulkevat hänet ulos perheensä piiristä. Ei ole kovinkaan kaukaa haettua, että joku ihminen voisi tuntea samoin, kuin Gregor tuntee.

Tunnen Kafkan tyylin ja pidän siitä kovin. Yllätyksekseni Metamorphosis oli kevyempää luettavaa kielellisesti kuin oletin. Tunnelma piti otteessaan ja Gregorin kohtalo oli aidosti kiinnostavaa seurattavaa. Likaisuuden tunne, ryömimisen jäljet seinissä ja Gregorin kauhistuttava olemus tulivat iholle asti. Sisimmässään hän oli sama mies kuin ennenkin, mutta ulospäin hän näyttäytyi vastenmieliseltä.

En voi mitään aivoilleni, jotka väistämättä loivat kontekstuaalisen viittaukseen erääseen kirjallisen maailman toiseen hahmoon, jonka nimen mainitseminen Kafkan seurassa kuitenkin tuntuu jossain määrin pyhäinhäväistykseltä – nimittäin Harry Potteriin. Asetelmat ovat hyvin samanlaiset. Poika saa tietää olevansa velho ja muu perhe tekee kaikkensa kätkeäkseen sen. Harrykin asui pienessä pimeässä huoneessa, häntä ei katsottu silmiin, eikä hänenkään olemassaolonsa ollut kenenkään mielestä minkään arvoista. 

Jännä kirja, totta tosiaan. Olen mykistynyt.

torstai 15. marraskuuta 2012

David Lagercrantz - Minä, Zlatan Ibrahimovic

Sain eilen illalla luettua Ibran mahtavan omaelämäkerran loppuun. Teoksen lopulla Zlatan tekee paluun Ruotsin maajoukkueeseen ja lupaa, että hänen uransa ei ole vielä ohi. Olin niin syventynyt lukemiseen, etten tajunnut, että samaan aikaan pelattiin maajoukkueiden ystävyysotteluita ympäri Eurooppaa. Laskin kirjan käsistäni, avasin tietokoneen ja menin katsomaan matsien tuloksia. En ollut uskoa silmiäni erään matsin kohdalla: Ruotsi – Englanti 4-2, Ruotsin maalintekijät Ibrahimovic (20), Ibrahimovic (77), Ibrahimovic (84), Ibrahimovic (90). Kooste pudotti vielä pahemmin, neljäs maali oli saksipotku 30 metristä. On vain yksi Zlatan.

Kirja oli kyllä aivan erinomaista luettavaa monella tasolla. Ensinnäkin miehen tarina on satumainen, kovalla työllä Malmön slummeista Milanon hotellisviitteihin. Toisaalta kaikki ne mestaruudet, yksittäiset voitot ja maalit selostetaan elävästi ja näkymä pukukoppeihin, kentän pinnalle ja pelitoverien ajatuksiin on herkullinen. Kolmantena on tietysti Zlatanin persoona. Nyt ei puhuta mistään nöyrästä ja vaatimattomasta työjuhdasta vaan röyhkeästä, aggressiivisesta supertähdestä, joka parkkeeraa Ferrarinsa vain pääoven eteen ja uskoo aidosti olevansa maailman paras. Moinen kukkoilu tietenkin periaatteessa ärsyttää minua suunnattomasti, mutta jos jollakin on siihen oikeus, niin Zlatanilla – hän ei vain puhu vaan myös voittaa.

Kirja on kirjoitettu Zlatanin äänellä ja ote on hyvin henkilökohtainen. Hauskoja yksityiskohtia riittää. Miehen siirto Juventukseen tapahtui niin kiireessä, että hänellä jäi Hollannin asuntoonsa Xbox kolmeksi viikoksi yksin huutamaan. Hänen piti ratkaista Italian liigan maalikuninkuus kantapäällään, ennen kuin sai hymyn nousemaan Mourinhon kasvoille. Hän osti talon, joka ei ollut myytävänä mistään hinnasta – saman talon, jota hän kadehtien katseli junnuna lenkkireittinsä varrella. Hän juhlisti mestaruuttaan AC Milanissa potkaisemalla päähän tv-haastattelussa ollutta Cassanoa. Turha kai luetella tämän enempää, idea lienee selvä.

Se voima, joka teki Ibrasta Ibran, kumpusi vihasta. Vihasta, kostonhimosta, näyttämisen halusta ja revanssin saamisesta. Koko uransa ajan häntä on haukuttu ja arvosteltu, lapsena parempiosaisten toimesta, myöhemmin lehdistön, vastustajien ja valmentajien puolesta. Pääteemaksi kohoaa erilaisuus. Ihmisen on oltava oma itsensä, vaikka muut yrittäisivät alistaa häntä tiettyyn muottiin. Nerous ja menestys ei kumpua keskinkertaisuudesta.

Tämä on niitä kirjoja, jotka kannattaa ehdottomasti katsoa YouTuben kanssa. Lähes kaikki Zlatanin kuvailemat maalit löytyivät videoituna netistä ja ne saivat syvyyttä, kun luki, millaisia ajatuksia miehen päässä liikkui niitä tehtaillessa. Menestysvuodet sijoittuvat 2000-luvulle ja sekin lisäsi immersiota, että moni tapahtumista löytyi omasta muististanikin , esim. Italian sopupeliskandaalit, nuoren AS Roman kannattajan kuolema, Ruotsin ottelut arvokisoissa, Barcan penkitys. Tarttumapintaa toivat myös luonnehdinnat miehen pelitovereista, jotka ovat tuttuja nimiä jokaiselle jalkapalloa seuraavalle.

Tästä sai kyllä inspiraatiota, huomattavasti enemmän kuin Jobsin vastaavasta. Vastedes on kai pakko tarkkailla Zlatanin otteita suurennuslasin alla.