torstai 16. tammikuuta 2014

Ilmari Kianto - Punainen viiva

Kiannon Punainen viiva taitaa olla näitä äikänopettajien lemppareita. Ei kai ole kovin trendikästä sanoa näin, mutta kansankynttilöiden maku ei ole tässä tapauksessa ollenkaan paskempi. Tykkäsin puoliyllättäen kirjasta, vaikka se on vanhempi kuin äitini äidin äiti. 

Suomen syrjäisimmillä saloilla on köyhä meininki ja suurimpiin iloihin kuuluu kuppi kahvia kerran vuodessa. Internalioottiset tuulet kuitenkin puhaltelevat sosiali-rattisen aatteen nostellessa päätään ympäri maata. Ensimmäiset eduskuntavaalit lähestyvät ja punaisen viivan vetäminen kummassa karsinassa kuuluu lopettavan sorron yön, porvarien sikailun ja saavan köyhimmänkin pirtin pöydät notkumaan hunajata ja kermaa.

Topi ja Riika innostuvat myös ihmeellisistä uutisista ja salaa toivovat, silloin kun ainaiselta työltään ennättävät, että heidänkin lapsensa vielä saavat yllensä puhtaan paidan ja jalkaan kengät.  Kianto kirjoittaa elävästi ja vivaihteekkaasti. Pariskunnan sanailu on jäyheän pörsyvää perisuomalaiseen tapaan ja sitä seuraa ilolla. Luontoa kuvataan myös kernakkaasti ja päätapahtumien laitamilla saamme kuulla esimerkiksi russakoiden, hurttien ja karhun mielipiteitä maailman menosta. 

Loppu on kyllä aika karu ja sydänalaa meinasi oikein kylmätä viimeisten sivujen aikana. Pirtin akkunassa on vain yksi lasinen ruutu, mutta turhaa sitäkään on tuijottaa - temokratiaa ei näy ja kuulu.  

Pidin ja suosittelen. Yleisivistävää, kaunista, hauskaakin ja kaikinpuolin laadukasta suomalaista kirjallisuutta.

maanantai 6. tammikuuta 2014

Douglas Adams - The Restaurant at the End of the Universe

"There is a theory which states that if anyone discovers exactly what the Universe is for and why it is here, it will instantly disappear and be replaced by something even more bizarre and inexplicable. There is another theory which states that this has already happened."

Linnunrata-saaga jatkuu universumin saloja selvitellessä. Kuten matkat yleensä, tämäkin on täynnä mutkia. Vogonien yllätyshyökkäys sattuu harmittavasti samaan aikaan, kun Heart of Goldin keskustietokoneen kapasiteetti on varattu teen keittämiseen. Monien kinkkisten käänteiden jälkeen nälkä yllättää sankarimme ja lähin ruokapaikka (paikassa, mutta ei ajassa) sattuu olemaan Maailmanlopun ravintola. Miten mainio konsepti! Hyvää ruokaa, kevyttä musiikkia, ikkunoista avautuva näkymä maailmankaikkeuden tuhoutumiseen ja mikä parasta - pöytävarauksen voi tehdä jälkikäteen.

Suurin ongelma aikamatkailussa ei ole suinkaan vahingossa tuleminen omaksi isäkseen tai äidikseen, sillä kyllähän avarakatseinen ja tasapainoinen perhe suurempiakin ongelmia pystyy selättämään. Vaikeinta on kielioppi. Futuureista ja imperfekteistä ei ole paljon hyötyä, vaan monimutkaisempia rakenteita tarvitaan. Arthur ja Ford eksyvät ajan pyörteisiin ja päätyvät esihistorialliseen Maahan seuranaan sekalainen joukko parturikampaajia, markkinointipäälliköitä ja johdon konsultantteja. Tulen tai pyörän keksiminen ei tunnu onnistuvan näiltä B-luokan kansalaisilta (tiedemiehet ja muut suurmiehet ovat A-luokkaa ja ihmiset, jotka tosiasissa tekevät jotakin kuuluvat C-luokkaan). Toivosta ollaan jo luovuttu, kunnes yllättäen Scrabble-pelin lomassa laudalle muodostuu sattumalta maailmankaikkeuden perimmäinen kysymys: "Mitä tulee, kun kertoo kuuden yhdeksällä?"

Erittäin nautinnollista luettavaa kerrassaan. Tapahtumat vaikuttavat kenties sekavilta, mutta Linnunradan käsikirja liftareille auttaa hahmottamaan kokonaisuutta. The Guide is definitive. Reality is frequently inaccurate. Adamsin mielikuvitus kiertää täysin omia ratojaan. Hän nauraa iloisesti ihmisen pienuudelle. On mahdoton tehtävä edes yrittää valita parhaita kohtia, mutta koetan silti. Suuren profeetta Zarquonin toisen tulemisen kirkko saa viimein vastauksen pitkälle odotukselleen, kun messias viimein ilmestyy lopunajan ravintolaan - valitettavasti aavistuksen liian myöhään. "Er, how are we for time?" he said. "Have I just got a min-" And so the Universe ended. Toinen esimerkki liittyy matkustajakoneeseen, jonka lähtö on viivästynyt planeetan sivilisaation tuhon vuoksi ja erityisesti siksi, että koneesta puuttuu lautasliinat, joita ilman se ei voi sääntöjen mukaan startata. The statistical likelihood is that other civilizations will arise. There will one day be lemon-soaked paper napkins. Till then there will be a short delay. Please return to your seat.

Erinomaista, kerrassaan erinomaista.

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Richard Dawkins - The Blind Watchmaker

"The children of Israel, according to the Exodus story, took 40 years to migrate across the Sinai desert to the promised land. That is a distance of some 200 miles. Their average speed was, therefore, approximately 24 yards per day, or 1 yard per hour; say 3 yards per hour if we allow for night stops."

Liika on liikaa, mutta toisaalta parempi liikaa kuin liian vähän. Tässä päällimmäiset tuntoni päädyttyäni jälleen kerran ihmettelemään elämän monimuotoisuutta Richard-sedän kanssa. Tuntuu vain, että Dawkinsin tyyli ja tarinat alkavat olla niin tuttuja, että alkuihastus on päässyt hieman lakastumaan. Niin kai tosin käy kaikissa suhteissa ja tilalla on vaihe, jossa toisessa alkaa huomaamaan vikoja ja löytämään luurankoja komeroista. Kenties näin on hyvä - olisikin epäilyttävää, jos eläintieteilijältä ei löytyisikään kasakaupalla pölyttyneitä fossiileja kaappien kätköistä. 

Sokea kelloseppä on analogia evoluutiolle, joka jollain ihmeen keinolla onnistuu luomaan yksinkertaisesta monimutkaista silmät ummessa. Sattumasta ei ole kysymys, vaikka joku näin saattaisikin erehtyä äkkivilkaisulla luulemaan. Vanhaa asiaa Dawkins tosiaan kierrättää häikäilemättä, mutta löytyy Kellosepästä paljon uutta ja mielenkiintoistakin. Jännittävimmästä päästä on esimerkiksi miehen tehtailema tietokoneohjelma, jonka tulosteiden kompleksisuus yllätti luojansakin. Lisäksi kappale taksonomiasta opetti uutta. Olenkin miettinyt, miksi kirjahyllyä järjestellessä tuntuu aina siltä, että jokin kirja ei halua tulla luokitelluksi.

Niistä luurangoista. Dawkins käyttää todella paljon vertauskuvia, jotka yksinkertaistavat ja helpottavat asioiden ymmärtämistä, mutta mahdollisesti johtavat toisinaan harhaan. Mies kyllä varoittaakin juuri tästä ja tuntuu pitävän huolen siitä, että kaikkien osapuolien näkökulmat esitetään loogisesti ja totuudessa pysyen. Dawkins on niin taitava argumentoija, että se kääntyy melkein heikkoudeksi. Voisin hyvin kuvitella hänen pystyvän todistamaan maan litteäksi ajatusleikkiensä avulla. Siksi lukijan olisi hyvä muistaa ajatella välillä itsekin, eikä vain nautiskella Dawkinsin ajatuksenjuoksusta.

Tällä kertaa uskovien tylytys jätetään vähemmälle, vaikka rivien välistä lukien tuntuukin siltä, että Dawkins vain hädin tuskin saa pidettyä kielensä kurissa. Ehkä tässä kahden osapuolen päättömässä vihanpidossa parasta onkin saada seurata sivusta, kun aitaa kaatuu. Toisaalta, onhan niitäkin, jotka eivät voi kuvitella parempaa viihdettä, kuin ydinsodan katsominen televisiosta popcornin ja limulasin kera. Tuntuu siis siltä, että olen lukenut toistaiseksi tarpeeksi Dawkinsia. En lupaa, enkä vanno kuitenkaan mitään jatkon suhteen. Ihminen harvoin tekee tai lukee sitä, mikä hänelle olisi tarpeellisinta.