Istuskelin taannoin rantabaarissa jossain kaukana kylmästä pohjoisesta siemaillen taskulämmintä olutta, kun äkkäsin kutsuvan näköisen kirjahyllyn johon matkailijat ennen minua olivat jättäneet lukemiaan kirjoja. Eräs teos herätti mielenkiintoni - Larssonin Miehet jotka vihaavat naisia (toki englanninkielisenä painoksena). Sympaattinen baarimikotar ei ottanut edes rahojani vastaan, vaan antoi kuluneen näköisen kirjan matkaani ilmaiseksi. Leffat olin sivuuttanut syystä tai toisesta, mutta nyt oli aika tutustua ruotsalaiseen rikoskirjallisuuteen, jota kuuluu ylistettävän joka välissä.
Teollisuussuvun tytär on kadonnut, toki vuosikymmeniä sitten, mutta pöly ei ole vieläkään laskeutunut. Journalisti Mikael Blomqvist palkataan tutkimaan tapausta, vaikka toivoa ratkaisun löytymisestä tuskin on. Tältä osin kirja on tavanomainen mysteeri, jossa epäiltyjen joukkoa pikku hiljaa karsitaan pienemmäksi. Varsinainen syy, miksi trilogia niin suosittu lieneekin, on Blomqvistin salaperäinen apuri Lisbeth Salander. Salander on hyväksikäytetty, angstinen lesbohakkeri, joka kulkee yhteiskunnan rajojen tuolla puolen. Katoamismysteeri ratkeaa ja Blomqvist ravistelee samalla ruotsalaisen talousmaailman jättiläisiä lehdessään, mutta prosessi herättää uusia kysymyksiä - mikä Salander on oikein naisiaan?
Kirjan lukeneena fiilikset olivat kahdenlaisia. Toisaalta pidin kirjasta paljon, vaikka Larssonin tyyli onkin aika kädestäpitelevä. Toisaalta tiesin, että jatko-osaa tuskin löytänen viidakoitten keskeltä. Menin paikalliseen divariin katselemaan, josko löytäisin jotain muuta kiinnostavaa. Valikoima oli pieni ja koostui turhanpäiväisen kuuloisista rakkaustarinoista ja sen sellaisista. Kunnes olin saada slaagin - kaiken sen "kirjallisuuden" keskeltä silmiini pisti trilogian toinen osa, Tyttö joka leikki tulella. Vaihdoimme kirjoja päittäin kauppiaan kanssa pienen välirahan siivittämänä. En ollut uskoa tuuriani.
Kakkososassa Blomqvist valmistelee uutta kohuartikkelia, kunnes hänen työtoverinsa murhataan. Samaan aikaan Salander hautoo kostoa isäänsä kohtaan (ja ottaa silikonitissit?). Hieman erilaisia reittejä seuraten Salander ja Blomqvist sekaantuvat lopulta kuvioihin, joissa haudataan ihmisiä elävältä ja joissa kirveet uppoavat kalloihin.
Halusin tietää miten tämä kaikki päättyy. Maa oli jo vaihtunut, mutta tällä kertaa pieni toivonkipinä oli olemassa, kun astuin internet-kahvilaan, jolla näytti olevan pieni kirjavalikoima hyllyllä. Uskomatonta, mutta totta - kolmas osa odotti siellä minua. Jos joskus olen ollut onnekas, niin nyt.
Pilvilinna joka romahti punoo kahden edellisen romaanin aukinaiset juonenpätkät yhteen kiintoisalla tavalla. Salanderin salaisuuksien alkulähde löytyy suojelupoliisin toimistoista. Angstikin jo hellittää.
On kai turhaa avata tapahtumia tämän tarkemmin. Larssonin trilogian tunnistaa naisiin kohdistuvasta väkivallasta, epärealistisen taidokkaasta hakkeroinnista, tutkivan journalistin arjen kiintoisasta kuvauksesta, satunnaisesta seksistä, vahvoista naishahmoista (feministit älähtävät nyt, että miksi naishahmon oletetaan olevan normaalisti heikko) ja yhteiskunnan turvaverkon ulkopuolelle putoamisesta tai oikeastaan sen rattaisiin murskautumisesta. Poliisin ja lehdistön välinen konflikti on myös herkullinen.
Voin suositella lämpimästi, mutta muistaa täytyy, että kyse on ennen kaikkea huolettomasta viihteestä, josta löytyy omat heikkoutensa (kuten kipua tuntemaan kykenemätön muskelimies). Salander on kuitenkin symppis ja aika hot. Bonuksena kirja löytyi myös sadan kirjan listaltani, vaikka en ollut aluksi tunnistaa sitä suomalaisen nimen takia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti