Torvaldsin Linus lienee kuuluisin suomalainen, josta ei oikein koskaan puhuta missään. Nimi on varmaan tuttu monille, mutta harvoin hänen tekojaan hehkutellaan mediassa tai kahvipöydissä. Nico Rosberg tai Pamela Andersson suomalaisine juurineen herättävät enemmän ylpeyden tunnetta sisäisissä patriooteissamme. Miksi on näin? Linus on nimittäin aika kova jätkä.
Tarina alkaa kaukaisista ajoista, jolloin tietokoneet olivat pelottavia ja internet hikisten nörttien bisnestä. Nuori suomalaispoika kaikessa hiljaisuudessa kirjoitteli koodia syvällä tasolla ratkaisten ongelmia, joista tavallinen kansalainen ei ole eläissään kuullut ja vaikka kuulisi, hän tuskin ymmärtäisi vähääkään. Suomalaispojan uurastuksesta syntyi Linux, jonka hän latasi verkkoon tarkoituksenaan saada vain hieman palautetta ja vinkkejä.
Linusin hämmästykseksi ihmiset pitivät hänen harrastelunsa hedelmästä. Koneelta koneelle leviten Linux keräsi mainetta alan piireissä ja valloitti dataväen sydämet. Kantavana voimana oli tietenkin avoimuus. Microsoftin ja Applen korporaatiomaisten, maksullisten ja suljettujen järjestelmien sijaan Linux oli raikas tuulahdus vapaasti muokattavaa koodia, jota sai jakaa ja muokata vapaasti. Käyttistä voisi kai kutsua digitaaliseksi vapauden, veljeyden ja tasa-arvon vallankumoukseksi. Nykyään Linux on iso juttu, isompi kuin normaali kadunmies tajuaakaan.
Linusista tuli miljonääri ja hänen tiensä vei Amerikkaan. Varmaan etäisyys Suomesta ja fakta, että Linusin äidinkieli on ruotsi, on suurimpia syitä sille, miksi kansamme ei nosta häntä suurmiesten joukkoon. Linux elää ja voi hyvin. Yritysmaailmassa ja suljetuissa järjestelmissä se lienee ylivoimainen ykkönen ja ei se kotikoneillakaan mikään harvinaisuus ole. Muun muassa eräs toinen käyttöjärjestelmä nimeltään Android on kehitetty Linuxin pohjalta. Ei huonosti, vai mitä?
Linuxin tarina on kiinnostava ja opettavainen. Kirjana Just for fun on tosin aika paska. Varsinkin Diamondin mehustelu sillä, että hän pelaa tennistä, lounastaa, golfaa ja tekee sitä ja tätä Linusin kanssa ei kyllä kuulu tällaiseen elämäkertaan sitten millään tavalla. Kielenkäyttö on paikoitellen äärettömän naiivia ja lässyttävää. Eikä kirja onnistu loppujen lopuksi tuomaan Linusta lähemmäksi lukijaa. "Ei menestys minua kiinnosta ollenkaan, vaikka onhan se mukava huristella urheiluautoillani ympäriinsä heh heh bröm bröm" -tyyliset kommentit ihmetyttävät. Uskon vahvasti, että Linus on ihan hyvä tyyppi, mutta näiltä sivuilta se ei oikein käy ilmi.
Yhtä kaikki, kun seuraavan kerran muistelette, kuinka se Jobsin Steve oli niin määrätietoinen, mutta pissapäinen johtaja ja se Gatesin Bill niin rikas mies, mainitkaa toki Linuskin parilla sanalla, hyvässä tai pahassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti