Michael Cunningham - Tunnit

Kolme naista. Kolme tarinaa. Yksi päivä. Cunninghamin Tunnit on romaani naisten ongelmista ja naisten ajatuksista. Lontoo, 1923. Virginia Woolf kirjoittaa uutta romaaniaan ruoka-ajoista välittämättä luovien inspiraation ja masennuksensekaisten tunteiden myllerryksessä. 1949, Los Angeles. Nuori äiti Laura Brown pakenee elämäänsä kirjallisuuden pariin. New York, 2001. Ikääntynyt seurapiirirouva Clarissa Vaughan valmistelee sairaalle ystävälleen juhlia. Näennäisesti itsenäisiä tapahtumaketjuja punoo yhteen taustalla kaiken aikaa Woolfin romaani Mrs. Dalloway.

Toimintaseikkailu kirja ei totisesti ole. Genre asettunee johonkin ihmissuhdedraaman ja psykologisen paatoksen välimaastoon. Dallowayn lisäksi neitosia yhdistää pienimuotoinen lesbovivahde ja itsemurhateeman käsitteleminen. Naisten ajatukset ovat harmaansävyisiä ja suru läpikuultaa kaiken aikaa esille. Lopussa eri ajan edustajien tiet kohtaavat ja täydentävät tarinaan ripotellut aukot. Taitavasti ja kauniisti rakenneltu kertomus.

Olettaen siis, että lukija pitää tämänkaltaisesta demaskuliinisesta vatvomisesta. Jos termillä lukija halutaan tarkoittaa juuri minua, puhutaan kohderyhmästä, joka ei juurikaan moisesta teemasta syty. En toki haluaisi aiheuttaa kellekään mielipahaa. Minusta oli mukava seurata tapahtumien kehitystä ja makustella naikkosten tunnelmia heidän matkassaan. Mutta loppujen lopuksi teos on perin pohjin tasapaksu. Jännityksetön. Vähän kuin sähkölaskua maksaisi.

Woolfin nimen tietysti tunnistan, mutta hänen tuotannostaan tiedän vähemmän kuin Nairobin kunnallispolitiikasta. Luonnollinen askel on kysyä itseltään, olisiko Mrs. Dallowayn tunteminen tuonut kirjaan uusia sävyjä tai syventänyt juonta. Mene ja tiedä. Eikä tutustuminen kyseiseen rouvaan varsinaisesti vieläkään kuulosta kovin houkuttelevalta. Lienee niin, ettei kaikkia kirjoja ole tarkoitettu kaikille. 

Etukäteen olin nähtävästi myös kaiken lisäksi omaksunut väärää tietoa tulevasta. Jokin keljulla päällä ollut synapsi aivoissani viestitti aivokuoren ajatteluyksikköön, että Tunnit on psykologinen trilleri, jossa tarinaan sekoittuvat tavalla tai toisella mielisairaus, pyörätuoli ja aikamatkailu. Muistan jostakin jo vuosia sitten kuulleeni, jolloin jo muuten ensi kertaa kirjan lainasin vain palauttaakseni sen lukemattomana, että teoksen aikarakenne olisi hämmentävän monimutkainen ja vaikeasti seurattava. Näin ei siis ollut. Aika ja paikka toki vaihtelivat, mutta eivät tavalla, joka olisi sen kummemmin uhmannut ajan ja logiikan lakeja.

Ei minulla kuitenkaan mikään paha mieli tullut. Uskaltanen todeta, että en ole universumin keskipiste, jonka miellyttäminen on kirjailijoiden ammattikunnan elämän tarkoitus. Näkisin itseni ja Cunninghamin kuin vastaantulevina linja-autoina, joiden kuljettajat niiden kohdatessa heilauttavat kättään ja laskevat kasvoilleen kenties hymyntapaisen. Vain hetken kuluttua autot jatkavatkin kierrostaan eri suuntiin, kohti omia määränpäitänsä. 

Se siitä. Tähän vielä yleistä kommentointia äänikirjoista, jollainen Tunnitkin oli. Plussaa: helppous (kesätyöni on kuin luotu niitä silmällä pitäen), tunnelma, kirjamaisuus. Miinusta: temmon hallitsemattomuus, ajatusten herpaantuminen, kirjaston surkea kokoelma. Lisää tulee varmasti kuunneltua. Ehkä jätän ne kaikista parhailta ennakolta vaikuttavat kirjat nautittavaksi kuitenkin traditionaalisessa paperimuodossa. Tällöin voin olla varma, etten missaa mitään, ja että saan käyttää niihin aikaani täsmälleen sen verran kuin itse haluan.