Kari Hotakainen - Juoksuhaudantie

Klassikko tämäkin, vaikkakin kotimainen. Esitietoni rajoittuivat pelkkään otsikkoon ja tietoon siitä, että teos on suuressa suosiossa täkäläisten keskuudessa. Se, että Suomessa perinteisesti on arvostettu sotakuvauksia ja ylipäätään isänmaallisesti latautuneita lukukokemuksia sai minut järkeilemään, että luvassa on Tuntemattoman kaltainen korpivaellus, jossa konekivääri laulaa, pontikkapannu porisee ja vihollista lakoaa. Olisinkohan voinut osua enemmän harhaan?

Kasarmielämän sijaan Juoksuhaudantie tarjoaa retken omakotitaloasumisen jännittävään maailmaan. Sangen mielenkiintoista. Omakotitaloasumisesta ei lukijalla löytynyt tällä kertaa omakohtaista kokemusta, rivi- ja kerrostaloasumisesta sen sijaan sitäkin enemmän. Laudoitettujen terassien, grillikatosten ja keski-ikäisten pariskuntien maailmankaikkeus – voiko siitä tehdä tosiaan kirjan? Kyllä näköjään voi ja vieläpä hyvän sellaisen.

Tarinamme ei käynnisty verisellä tykistökeskityksellä vaan sitäkin raadollisemmalla avioeroprosessilla. Nyrkki vaimon silmäkulmassa kuulostaa tutulta vähääkään sanomalehtiä lukeneelle. Näitä tarinoita Suomi on täynnä. Ajattelematon kädenheilautus saa aikaan sen, että vaimo jättää ja ainoa lapsikin riistetään samalla rysäyksellä pois aiemmin niin idylliseltä vaikuttaneesta arjesta. Mitä miehelle enää tämän kaiken jälkeen jää? Palava halu toteuttaa vaimon suurin unelma – hankkia ikioma omakotitalo.

Varastohommia aamuvarhain, eroottista hierontaa iltaisin. Mitään keinoja ei kannata kaihtaa, kun tavoite on kerryttää pesämunaa asunnon ostoa varten. Kalliitahan mokomat yksityisyyttä arvostavien taloratkaisut tuppaavat olemaan. Rintamamiestalojen hinnoissa on niin pirusti ilmaa, varsinkin pääkaupunkiseudulla. Kotirintamamies Matti Virtanen käy yksin taistoon vastassaan ei-niin-avokätiset rahoituslaitokset, ahneet asuntoesittelijät ja saavutetuista eduistaan kynsin ja hampain kamppaileva naapurusto.

Äärimmilleen viedyt juoksulenkit, salapoliisimainen omakotitaloasujien varjostusleikki ja Matin kaipuu entistä perhettään kohtaan kypsyy vähitellen pakkomielteiseksi odysseiaksi. Pääsemme kurkistamaan taistoa myös muiden asianosaisten vinkkelistä, mm. kiinteistönvälittäjä Jarmo Kesämaan, Matin vaimon Helenan ja konstaapeli Kalliolahden silmien läpi. Hyökkäyssota etenee päivä päivältä kohti farssimaista loppunäytöstä, jossa Matin unelma käy vihdoin toteen, tosin uurastuksensa hedelmistä hän joutunee nauttimaan ypöyksin.

Viihtyisimmätkin pientaloalueet, oikeastaan juuri ne eritoten, näyttäytyvät nyt uudessa valossa. Kaasugrillissä kärisevä makkara tuoksahtaa tyhjältä, rapistunutta lautaseinää maalaa kenties katkera työnarkomaani, perheen uros ja Seiskaa selailee puutarhatuolissa selluliittiä pursuava elämäntapavalittaja, joka salaa suunnittelee arjesta irtautumista nuoren rakastajan kanssa. Ja tuossa komeassa rintamamiestalossa istuu pimeässä unohdettu sotaveteraani, joka varoo visusti heittämästä puurokattilan rippeitä haaskuuseen. Jonkinlainen kollektiivinen unelma siitä, millaista elämän kuuluisi olla, on sokaissut miljoonat suomalaiset ja pakottanut heidät asettautumaan samanlaiseen muottiin, jossa elämän pääasiallisen sisällön muodostavat työura, talonyhtiön kokoukset ja naapuripihalta leijailevan tupakansavun kyttäys. Eikö ole olemassa muuta tapaa viettää tätä ainoata elämää?

-Tässä oli alunperin kappale, jonka päätin sensuroida pois päähänpistosta kolme vuotta sen kirjoittamisen jälkeen. Kaikenlaista sontaa sitä nettiin tuleekin suollettua.-

Tematiikka näkyy karkailevan jo aika kauaksi Hotakaisen romaanin maailmasta. Ajatuksia herättävää kamaa siis näemmä. Hyvä kirja se kyllä oli. Hauska ja aidosta elämästä. Sotaa ei nähty, sotaverbaliikkaa kylläkin. Hitto vie, omakotiasuminen on varmaan rasittavaa. Yhtä ruohonleikkuuta ja lumen luontia. Kyllä elämän tarkoitus on olla villi ja vapaa ja asua onnellisesti vuokralla.