torstai 12. syyskuuta 2013

Richard Dawkins - The Greatest Show on Earth

En aiemmista uumoiluistani huolimatta hylännytkään Dawkinsia vielä, vaan ahmaisin vielä yhden miehen luomuksen. Tällä kertaa päästiin enemmän itse asiaan ajatusleikkien sijasta. The Greatest Show on Earth esittelee evoluution todisteita ja sen toimintaa ja pakko sanoa, että se oli todella kiehtovaa luettavaa, jota suosittelen lämpimästi itse kullekin.

Evoluutioteoria on huono sanavalinta, sillä se on alttiina kriitikoiden (tässä tapauksessa kreationistien) hyökkäyksille. "Evoluutio on vain teoria", he huutavat kuorossa, avaavat Raamatun ja lukevat onnellisina, kuinka Jumala loi maan ja ihmiset ja eläimet sen kannelle. Kuitenkin, evoluutioteoria on Dawkinsin mukaan käytännössä yhtä pitävä kuin teoria siitä, että kuu kiertää maata. Kumpaakaan väitettä ei voi todistaa täysin matemaattisessa mielessä pitäväksi, mutta todennäköisyys sille, että ne eivät ole totta, on häviävän mitätön, likipitäen olematon. Huomaa kyllä miten hankalassa asemassa mies on väitelleensä vastapuolensa kanssa, joka ei suostu näkemään todisteita eikä yritäkään ajatella rationaalisesti.

Koulubiologiasta evoluutio on tietysti tuttu juttu kaikille. Oma biologian opettajani oli hieno mies, mutta tuntuu, että jotenkin sumuinen kuva minulle aikanaan aiheesta jäi. Vasta nyt ymmärsin kokonaisuudessaan, kuinka kaikki elämä palautuu ensimmäiseen elävään olentoon muodostaen valtaisan polkujen verkoston tai sukupuun. Ihminen ei tietenkään periydy apinoista, vaan meille molemmille yhteisestä kantaisästä, joka sattuu olemaan lähempänä apinaa kuin ihmistä. En ehkä aiemmin ole ymmärtänyt luonnonvalinnan ohjaavaa merkitystä täysin. Perusajatus siitä, että vahvat selviävät ja heikot kuolevat pois tuo liikaa mieleen leijonan ja sen saaliin. Tosiasiassa selvityä kuitenkin voi mitä mielikuvituksemmisilla tavoilla. Eikä Darwin aikanaan edes puhunut vahvimman vaan sopivimman selviämisestä.

Hämmästyttävää on myös evoluution nopeus (vaikka se useimmiten onkin tuskallisen hidasta ihmisen näkökulmasta. Dawkins mainitsee esimerkiksi koirat ja hopeaketut. Jos satojen tai kymmenien vuosien aikaikkuna tuntuu vielä liian laajalta, voi evoluution toimintaa todistaa omin silmin laboratoriossa kasvattamalla bakteereja. Dawkins kuvailee monia käytännössä suoritettuja testejä aiheesta, joka on ehkä kiintoisinta luettavaa, mihin olen aikoihin törmännyt. Kirkastuksen koin myös tajutessani, että DNA ei sinänsä luo jotakin olentoa tuosta vain, vaan eliön kasvaessa hedelmöittymisestä aikuisuuteen asti sen jokaisessa solussa vaikuttavat vain paikalliset säännöt, jotka tottelevat kemian ja fysiikan lakeja. Tämä on vaikuttavaa. Kuten kasvit taistelevat maan ravinteista, solut käyvät omaa sotaansa ja sama pätee myös solun elimiin kuten mitokondrioihin - kaikki on vain kemiaa. Luonnonvalinnan seurauksena tästä toisistaan tietämättömien organismien tanssista muodostuu jotain monimutkaista, bakteeri, kala, dinosaurus tai ihminen.

Kappale kelloista on myös hieno. Radioaktiivinen ajoittaminen, hiilikellot, molekyylikellot...nämä kaikki tuntuvat äärettömän loogisilta kun ne kerrankin esitetään selkeässä muodossa. Jälleen kerran ei voi olla kumartamatta miettiessään sitä uskomattoman pitkää ajanjaksoa, minkä maailmankaikkeus on viitsinyt olla olemassa, ja kuinka tarkasti taitavat tiedemiehet pystyvät sen historiaan näkemään. Radioaktiiviset kellot saivat myös tajuamaan maailmankaikkeuden alkuvaiheista hieman enemmän. Ne selittävät miksi useimpia alussa syntyneitä alkuaineita ei enää luonnossa ole (tai ole maapallolla koskaan ollutkaan) - ne hajoavat hiljalleen itsekseen muiksi aineiksi, kuka hitaammin, kuka nopeammin.

Kovan asian lisäksi, joka siis koostuu muun muassa nisäkkäiden kalloluiden pyörittelystä, hankajalkaisten ja ties-minkäjalkaisten otusten eroavaisuuksien seulonnasta, DNA:n olemuksen selostamisesta ja fossiilien kaivelusta, Dawkins ruokkii mielikuvitusta muutamilla hauskoilla ajatuksilla. Esimerkiksi puut ovat järjettömiä energian tuhlareita, niillä on paksut ja pitkät rungot, jotka ovat syntyneet kilpavarustelussa naapuripuiden kanssa. Jos puut perustaisivat ammattiliiton, joka rajoittaisi kasvun vaikka pariin metriin, kaikki osapuolet hyötyisivät. Auringonvaloa riittäisi kaikille saman verran kuin ennenkin, mutta rungon kasvatukseen tuhlatut resurssit voitaisiin hyödyntää muualla. Valitettavasti evoluutiota ongelma ei kiinnosta. Jos yksikin puu rikkoo sopimusta kasvamalla metrin sovitun rajan yli, se hyötyy tempustaan, eikä sitä kukaan rankaise. Luonnonvalinta suosii sitä, sen jälkeläiset kasvavat myös pitkiksi ja taas ollaan lähtötilanteessa. Toinen ajatusleikki liittyy maapallon liikkeisiin. Dawkins pohtii miten elämä selviäisi jos esimerkiksi maapallo ei pyörisi akselinsa ympäri (toinen puoli olisi paahtava helvetti, toinen kylmä ja pimeä), jos sen akseli ei olisi vino (ei olisi vuodenaikojen sykliä, vaan päiväntasaajalla olisi ikuinen kesä, Etelä-Euroopassa kevät ja meillä talvi) tai jos se ei kiertäisi tähteä (ei tähteä, ei energiaa, ei elämää). 

Kertauksena kehotan - lukekaa tämä kirja! On väärin sanoa uskooko vai eikö usko evoluutioteoriaan. Todisteet puhuvat puolestaan. Ei ole kyse uskonasiasta, vaan tieteellisestä faktasta. Kreationisteille naureskelu on tietysti liian helppoa, mutta Dawkinsin mukaan 44% amerikkalaisista uskoo, että maapallo on noin 10000 vuotta vanha. Suomalaisetkin ovat huolestuttavasti hakoteillä verrattuna vaikka Islantiin, Tanskaan ja Ruotsiin. 27% meistä ei usko, että nykyihmiset ovat kehittyneet aikaisemmista eläinlajeista. Jäätävä luku. No, kuten Dawkinskin sen on saanut kokea, ei tämänkään arvostelun tarkoitus ole saada kreationisteja miettimään asioita - tämä porukka ei näe tai kuuntele mitään, mikä on Raamatun sanaa vastaan.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti