Mika Waltari – Komisario Palmun erehdys

Ainoa rikos, josta voi tehdä hyvän salapoliisiromaanin, on murha. Rikkaan suvun raikulipoika Bruno Rygseck hukkuu kylpyammeeseensa maanantaiaamuna , mutta saattaa olla, että juttu ei ole aivan niin yksinkertainen. Komisario Palmu haistaa palaneen käryä ja pyöräyttää käyntiin pitkät ja monimutkaiset tutkimukset kuoleman selvittämiseksi. Tästä lähtee käyntiin prosessi, joka noudattaa leuka pystyssä useimpia klassisen dekkariperinteen tapoja.

Palmu saattoi erehtyä, mutta minä en tehnyt niin valitessani formaatiksi tällä kertaa äänikirjan. Lukija oli aivan paras: Palmu kuulosti sopivan äreältä, Butler ratkiriemukkaan kuivakalta ja Aimo hengästyttävän impulsiiviselta. Lukemisen tahti oli tasaisen verkkainen ja jätti aikaa makustella tapahtumia. Pieniä teknisiä ongelmia kuitenkin ilmeni. Pyöräilyreittini varrella on pari vilkkaampaa tieosuutta ja autojen raivostuttava räminä tukahduttaa aika ajoin kaikki muut ääniaallot intensiteetillään. En voi sietää, että kirjaan jää aukko. Pohdin tietysti koko loppuajan, mahdoinko menettää jotain kriittistä. Oli siis pakko kelailla välillä kertomusta taaksepäin. Lisäksi kuuntelin Palmua myös nukkumaan käydessä, mikä oli toisaalta äärimmäisen rauhoittavaa, mutta päättyi aina nukahtamiseen. Tosin lukija jaksoi jatkaa turinointiaan läpi yön, joten on ihan hauska ajatus, että kuuntelin kirjan useamman kerran läpi, vaikkakin tiedottomassa tilassa.

Ääneenkin tuli muutaman kerran naurahdettua. Ainakin Airi Rykämön närkästykselle, kun insinööri Vaara uskoo silmiinsä ”photoshopatun” valokuvan kanssa: ”Kuinka saatoit kuvitella, että vartaloni olisi noin…ruma?” Nuori kertojamme kommentoi hyvin tapausta, kuten useita muitakin. Toinen hauska seikka oli Palmun hienovarainen vihjailu tavoitteenaan milloin ilmainen lounas, milloin autokyyti.

Juoni sinänsä ei esitä mitään uskomatonta, vaikkakin Palmun psykologinen kikkailu onkin kovin taitavaa. Yritin seurailla johtolankoja, mutta vaikeaa se on. Dekkareissa on aina vähän se ongelma, että miljöö jää vähän epäselväksi, mikä ovi johtaa mihinkin ja niin edespäin. Lisäksi tarkkoja kellonaikoja harvemmin jaksaa painaa mieleen. Suurin osa epäillyistä tietenkin myös valehtelee, syystä tai toisesta. En minä nytkään tekijää tai motiivia arvannut. Mutta olenkin vain hidasälyinen lukija, joka osaa keskittyä kerrallaan vain yhteen asiaan. Ihan böbi.