The Light Fantastic oli suoraan jatkumoa avausosan tarinalle ja keskittyy velho Rincewindin kommelluksiin. Suuri A'Tuin on törmäyskurssilla kohti punaista tähteä ja kiekkomaailman tuho vaikuttaa väistämättömältä. Kirja on tyyliltään hyvin samanlaista kohkaamista kuin Colour of Magic. Pratchettin huumorintaju ja hoksottimet pilkahtelevat välillä esiin tapahtumien vyörystä, mutta silti kirja tuntuu vähän sekavalta ja liian päättömältä. Jos en tietäisi, että parempaa on luvassa, olisi sarja helppo jättää tässä vaiheessa sikseen.
Equal Rites sen sijaan on tyyliltään paljon rauhallisempi ja muutenkin kirjana jo koherentimpi. Itse tarinahan on kopio Harry Pottereista. Equal Rites ilmestyi jo kuitenkin vuonna 1987 ja voisin väittää, että Rowling on varmasti Pratchettinsä lukenut jos nyt ei kuitenkaan suoraan kertomusta plagioinut. Nuori velho, check, taikakoulu, check, maagiset oppiaineet, check... Pienellä googletuksella selvisi, että Rowling ja Pratchett ovatkin aikanaan välejänsä selvitelleet, tai ainakin lehdistö on jonkinlaista draamaa kaksikon välille pyrkinyt luomaan.
Yhtenä teemana on tasa-arvoisuus, mikä saakin kirjan tuntumaan hyvin ajankohtaiselta. Naiset voivat olla luonnonmystiikkaan taipuvaisia, yrtit ja uutteet tuntevia noitia, mutta vain miehistä voi tulla taikasauvalla tulipalloja loitsivia velhoja. Pieni Esk ja Granny Weatherwax pääsevät ravistelemaan taikamaailman pinttyneitä tapoja.
Pratchett lainaa paljon tieteestä ja kommentoi entistä syvemmällä tasolla maailmanmenoa. Kaikki tämä on kuorrutettu brittiläistyyliseen, toteavaan, vakavalla naamalla esitettyyn huumoriin. Pidin kovasti kirjasta mutta aavistelen, että Pratchettin tyyli ei vielä ole lopullisessa kypsyystasossaan. Toivottavasti odotukseni eivät ole liian korkealla, mutta odotan innolla jo seuraavia kirjoja ja laitoinkin kirjastolle liudan varauspyyntöjä menemään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti