Itse kirjassahan ei sinänsä tapahtunut juuri mitään sen kummempaa. Siinä kopioitiin kasetteja, leikittiin legoilla ja rakenneltiin majoja. Varmaan juuri siksi lukiessa minulla tulvi pintaan jo unohtuneita muistoja omista ala-astevuosista. Nimenomaan niitä arkisia, jokapäiväisiä pieniä asioita ja fiiliksiä.
Liimatta kuvaa todella tarkasti ja hauskasti, millainen on nuoren pojankoltiaisen ajatusmaailma. Toki tiesin hänen tähän pystyvän, Absoluuttisen Nollapisteen varhaisesta tuotannosta löytyy paljon samankaltaista lapsen näkökulmaan asettautumista, jos tarkkaan kuuntelee.
Jeppis on toki myös kuvaus harmaasta 80-luvusta Kekkosen hautajaisineen ja Tsernobyleineen. Omakohtaiset hiekkalaatikkoleikkikokemukseni sijoittuvat vasta 90-luvun puolivälin tienoille, joten kaikki nostalgiapäräytykset eivät varmaan täysin avaudu. Jeppiksen Tommin elämään kuuluu kuitenkin hämmentävän paljon samaa kuin omaani senikäisenä. Ennen kaikkea se into ja mielikuvituksen rikkaus hämmästyttävät ja saavat haikeana miettimään, mihin ne ovat kadonneet.
Näin musiikkimieheksi itseni laskevana kateuttaa herättää Tommin KISS-fanitus. En muista itse kuunnelleeni ala-asteella musiikkia mitenkään systemaattisesti. Olenkohan jäänyt jostakin paitsi? Ns. hyvät bändit (kuten Absot) ja soittamisen olen löytänyt vasta hieman myöhemmällä iällä. KISS ei ole valitettavasti lemppareitani, mutta oli silti hyvin mielenkiintoista lukea Tommin analyyseja biiseistä. Kuuntelinkin lukemisen lomassa muutamia kipaleita, kuten Lick It Up (Nuole se ylös). Ei kyllä iske vieläkään.
Jeppis pukee sanoiksi sen, mikä kaikille on selvää, mutta josta on hankala muodostaa kokonaista ajatusta. Kuinka suuri rooli kavereilla on omiin mielenkiinnon kohteisiin? Miten pienet asiat saattavat saada kyyneleet kohoamaan silmiin? Miksi nuoren pojan mielestä voi olla toisinaan täysin järkeenkäypää heilutella palleja luokan edessä?
Suosikit, Gene, mäskit ja krossailu ovat hyvin mielenkiintoinen romaanin aihe. Silti, hieman jäi kutkuttamaan, mitä seuraavaksi tapahtuu, kun mukaan tulee diskot, tytöt ja bändi. Paljon Jeppiksessäkin toki hässimisestä puhutaan, mutta hartaasti jään odottamaan jatko-osaa, jossa selvinnee saivatko Anne ja Tommi toisensa.
Suosittelen Jeppistä erittäin lämpimästi kaikille, jotka ovat joskus olleet lapsia, soittaneet rumpuja munallaan tai laittaneet julisteita huoneensa seinälle sinitarralla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti