Sami Lopakka - Marras

"Haben sie hiben haben hevonvitun munahumppaa?"

Riekin Täältä Pohjoiseen -muisteloiden innoittamana lääkitsin metallinnälkääni Sami Lopakan Marraksella. Lopakka oli Sentencedin kitaristi ja sanoittaja. Marras on käytännössä kertomus bändin kiertuefiiliksistä Euroopassa. Kirja on fiktiivinen romaani, mutta sen, kuinka paljon tapahtumista on totta ja kuinka paljon keksittyä, tietävät vain muusikot itse.

Totta vie, esikuvista ei voinut erehtyä. Marraksen ytimessä on muhoslainen metallibändi, joka haastaa Oulun murretta ja läträä alkoholin ja itsetuhoisten ajatusten kanssa. Viisikon matka halki Euroopan on hyvin synkkää jaakobinpainia. Viina, hiki, ripuli, oksennus, tupakka, persvaot, veri, tuhka, pelko, lääkkeet, kusi, paska ja kuolema sekoittuu hirvittäväksi myrkyksi, jota on kuitenkin pakko ottaa päivittäin pysyäkseen järjissään. Ahdistus on käsinkosketeltavaa. Valon säkeet häivähtävät vain hyvän keikan kliimaksin hetkellä ja tekstiviesteissä kotiin, muuten miesten maailma on sysimusta. Ainoa suunta on alaspäin.

Päähenkilö Hautamaa pelkää katsoa peiliin. Painajaiset keikkabussin makuuarkussa käyvät kaupunki kaupungilta kamalammiksi. Ajatukset ovat kaukana pohjoisessa, jossa miehen vaimo on viimeisimmillään raskaana. Pulloon tarttuminen helpottaa hetkeksi, mutta seuraava päivä on vain entistä pahempi. Hautamaan rinnalla itseään tuhoon syöksevät enemmän tai vähemmän jokainen, erityisesti Hautamaatakin vakavammin alkoholisoitunut lead-kitaristi Korpisuo ja puolihullu laulaja Raunio. Kaverille on vaikea antaa auttavaa kättä hädän hetkellä, kun oma jalkakin on puoliksi haudassa. Jokainen on lopulta vastuussa itsestään.

Vaikka Marras onkin synkeää korpivaellusta, pursuaa se toisaalta rajua huumoria. Murteella lauotut dialogit osuvat naulan kantaan ja kuvastavat upeasti juntihkojen pohjoispohjalaisten tylyä luonnetta. Toisaalta taas oululainen ei puhu jos sillä ei ole asiaa, minkä kansainväliset soitto- ja roudarikollegat ottavat usein puhtaana vittuiluna. Jotenkin ihmeen kaupalla tappeluiden, riitojen ja haistatteluiden alta Lopakka näyttää, että vaikka ulkokuori on kova ja totinen, ovat miehet tosiasiassa herkkiä ja haavoittuvaisia.

Krapulan lomassa vilisee myös eurooppalaista kulttuuria Eiffel-tornista tartar-pihveihin. Kielimuuri tuottaa välillä hauskoja hetkiä, varsinkin silloin kun kuulijakumppani ymmärtääkin jupinasta enemmän kuin oli tarkoitus. Sivuhenkilöt ovat myös laatutavaraa. Kiertuemanageri Bobo, kuski Pystyhymy, Matti Nussi, äänimies Eero, tumma köpö...monenlaista veijaria pyörii lavan takana. Lempinimiltä ei voi välttyä, vaikka lempi leiskuukin usein irvokkain tavoin.

Marras onkin huikea kirja. Kännisekoilun alla on tarina yksinäisestä ihmisestä, joka koskettaa, ahdistaa ja naurattaa samanaikaisesti. Hyppäänkö, vai enkö hyppää. Kun vielä bändi on itselle tärkeä ja soittajat niin tuttuja, kuin ne musiikin ja keikkojen kuuntelun kautta voivat olla, nousee Marras kyllä hyvin korkealle arvoasteikollani. Ei mittään itsemurhahommia?