George R. R. Martin – A Dance with Dragons

 "The night was rank with the smell of man."

Vuosi vaihtuu kohta, mutta ilokseni sain yhden urakan suorittua vielä vanhan vuoden puolella. Martinin viisi giganttista fantasiaeeposta on nyt luettuna. Näillä näkymin kaksi kirjaa olisi vielä mieheltä odotettavissa. Martinin kirjoitustyylin tuntien pahoin pelkään kylläkin, että kahteen teokseen ei mahdu niin paljon sivuja, että tarina saataisiin päätökseensä. Eipä sillä, että se minua haittaisi. Tulkoon vaikka kymmenen teosta, kunhan laatu säilyy ennallaan. Ainoa pelko lienee se, että mies tekee jordanit ja kuolla kupsahtaa kesken urakan. 

Dragonin lukeminen otti aikansa. Iso osa siitä keskittyi kuvamaan itäisen mantereen tapahtumia. Oudot nimet, uudet henkilöt ja pelottavat maat meinasivat pistää pään pyörälle ja jouduin pitämään välillä taukoa. Loppua kohden minäkin sain punaisesta langasta kiinni ja en voinut laskea opusta käsistäni. Seuraava kirja alkaa kyllä jännistä asetelmista. Meereenkin alkaa tuntua jo jokseenkin kodikkaalta, etenkin kun useampi tuttu hahmo löysi vihdoin tiensä kaupunkiin.

Sarja on tavallaan käännekohdassaan. Lohikäärmeet ovat kasvaneet ja Daenerys on käytännössä valmis siirtämään ajatuksensa vähitelleen kohti Westerosia. Paitsi, onhan siellä vielä yksi sota käytävänä, joka varmasti ottaa aikansa. Kuitenkin, kun pöly laskeutuu, toivon lohikäärmeprinsessan olevan vahvempi kuin koskaan. Jos Tyrionista ei tule Daeneryksen neuvonantajaa, olen valmis pukeutumaan haarniskaan ja ratsastamaan sian selässä kustannustoimittajan luokse ja vaatimaan muutoksia. Danin hyvyys ja Tyrionin juonikkuus tulee olemaan jotain eeppistä.

Kerta kaikkiaan, matkan varrella on oppinut rakastamaan monia hahmoja. Impin kappaleet saavat aina hymyn huulille. Cerseikin on aivan mahtava julmuudessaan ja oveluudessaan, häpäistynä tai ilman. Aryasta ei voi olla pitämättä, Jon on isänsä veroinen viisaudessaan ja oikeudenmukaisuudessaan. Jotkin sankareistamme aiheuttavat vastakkaisia tunteita. Theonille en vain voi antaa anteeksi, vaikka hän kuinka katuisi tekojaan. Stannis on kuiva käpy, Melisandre saisi painua liekkeihinsä. Loput aiheuttavat tunteita laidasta laitaan. 

Juonikuvioita ja näkökulmia on nyt sellainen määrä, että perässä pysyminen alkaa tuottaa jo vaikeuksia. Eri palkkasoturien kiltoja on melkoinen määrä ja kirjanpito siitä, kenelle mikäkin on kulloinkin uskollinen, vaatii kovaa keskittymistä. Sama ilmiö toistuu pohjoisessa, missä on mahdoton olla varma, kuka kenenkin puolella tosiasiassa on. Yksilöiden ja eri ryhmien polittiikaan kun vaikuttaa niin monta seikkaa, jotka ovat jatkuvassa muutoksessa: perinteet, sukulaissuhteet, naimakaupat, rakkaus, raha, kostonhimo, vallanhalu…lista on loputon. Kertojina Dragonsissa nähdään parisenkymmentä eri kasvoa (tai kasvotonta). Jos näiden hallinta vielä jotenkuten onnistuukin, voi olla varma siitä, että usean sadan muun mainitun hahmon tarinan muistaminen on toivoton urakka. Sukuluetteloista on toki apua, mutta niiden käyttö tuntuu vaikealta ja pelkään, että ne paljastavat aavistuksen liikaa, jos niihin turvautuu varsinkin kirjojen alkupuolilla. Eikä siinä vielä kaikki. Tuntuu siltä, että neljäntoista vuoden takaiset tapahtumat ovat oleellisia loppuratkaisun kannalta. Niistä tihkuu kuitenkin tietoja vain hiljalleen. Ennen pitkää pitänee tehdä itselleen selväksi, mitä oikeastaan silloin tapahtui. Nyt päässä on vain irrallisia palasia. 

Muutama hieno hetki jäi eritoten mieleen. Muurin avaaminen villimiehille oli Jonilta valtavan rohkea päätös. Cersein kävely syntymäasussaan halki King’s Landingin huokui symboliikkaa, mm. pohdinnat Eddard Starkin surmapaikalla. Lohikäärmeiden vapautus oli taas jännittävä ja niiden vaarallisuus ja tuhovoima näyttäytyivät pelottavina. Isojen hetkien vastapainona ovat tuhannet pienet tarinanpätkät, kaskut, huhut, muistelmat, vitsit ja salaisuudet. Ne pursuavat groteskia väkivaltaa, seksiä, huumoria ja kaikkia mahdollisia teemoja, mitä vain kuvitella saattaa. Näistä pienistä yksityiskohdista syntyy, luulisin, se kokonaiskuva, se tunnelma, mikä Martinin maailmassa on uskomattoman kiehtovaa.

Seuraavaksi kai sitten on odotettava. Kumma kyllä, en ole niin kärsimätön kuin voisi kuvitella. Ehkä olen jo aikamies, kun viimeisen sivun saagasta joskus käännän, mutta mitä sitten. Ei se päämäärä, vaan se matka.