Varsinkin alkupuoliskon kuolemaa käsittelevät osiot olivat kiintoisia, joskin masentavia ja ehkä syyskuun helteillä tätä lukiessani tuntui välillä, että kaunis loppukesä on vähän ristiriidassa Enqvistin harmaiden teemojen kanssa. Tämähän ei toki pisteitä kirjalta vähennä, mutta teki omasta lukukokemuksesta osittain tukalan.
Jotenkin hieman töksähtäen tematiikka kääntyi kirkon ja uskonnon tylytykseen, ja loppukirja olikin Dawkinsin tyylistä uskonnon tulkitsemista rationalismin keinoin (mikä toki lähtökohtaisesti on melko mahdoton tehtävä). Enqvistin sanoma oli ainakin minulle hyvin tuttua tavaraa, mutta kiinnostavaa luettavaa toki. Melko militantin asenteen Enqvist aiheeseen ottaa, kenties mies oikein varta vasten pyrki provoisoimaan vastapuolta. Kuten hän itsekin myöntää, vankka luottamus logiikkaan ja totuuteen karsii asiat niin paljaiksi, että ne saattavat kuulostaa kuivilta ja karuilta. Ihminen ei vain ole oikein hyvä ottamaan vastaan näin paljaita totuuksia.
Oma asenteeni uskoon ja huuhaaseen, jos sillä on väliä, on kuitenkin aavistuksen pehmentynyt viime aikoina. Ennen olin vahvasti sitä mieltä, että taikausko, horoskoopit ja muut vastaavat ovat täyttä soopaa ja niihin uskovat ihmiset idiootteja. Sattuneista syistä Perttu Häkkisen radio-ohjelmaan tutustuneena, olen hieman oppinut ymmärtämään näihin rationalismin ulkopuolelle asemoituviin ilmiöiden nimiin vannovia ihmisten ajatuksia ja asenteita. Eli sitä, että ihmisen psykologia on taipuvainen kaikenlaiseen. Tämä ei toki, muuta mihinkään sitä tosiseikkaa, että täydestä hevonkukusta on kyse.
Ihan hyvää Enqvistiä, mutta ei oikein aihepiiriltään omaan elämääni ajankohtainen. Viime kirjastokäynnillä tarttui kuitenkin samantyylistä settiä mukaan enemmänkin. Saa nähdä jaksaako niihin tarttua vai suosiolla hakeutua muiden aihepiirien pariin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti