perjantai 15. syyskuuta 2017

Hermann Hesse - Siddhartha

Latasin puhelimeeni jonkinmoisen Project Gutenberg -sovelluksen, josta siis löytyy runsas määrä ilmaista luettavaa. Toki tarjontaa rajoittaa se, että teosten tulee olla ylittänyt tekijänoikeuksien parasta ennen -päiväys. Käytännössä tarjolla on siis vanhoja klassikoita, ihan viimeisimpiä Ilkka Remeksen trillereitä on sovelluksesta turha etsiä.

Teokset voivat olla siis ikäloppuja, kuten valitsemani vuonna 1922 julkaistu Hessen Siddhartha, mutta ajan hammas on siten lempeä, että se ei pure tekstiin, joka on kirjoitettu sopivan ajattomasti. Siddhartha oli erittäin positiivinen yllätys, kauniisti kirjoitettu, satumainen ja syvällinenkin tarina itseään etsivästä nuorukaisesta. Muistan hämärästi joskus kouluaikoina lukeeneni Hessen Demianin, ja jos oikein muistan, niin pidin siitäkin kirjasta kovasti. Jostain syystä mieleni haluaa kytkeä Siddharthan samaan kastiin esimerkiksi Waltarin Mikael Karvajalan tai Johannes Angeloksen kanssa. Ehkä se on se nuoren sielun tuska ja jonkin suuremman etsiminen, mikä molempien kirjailijoiden hahmoissa kytee voimakkaana.

Siddhartha käy läpi monenmoisia vaiheita totuutta etsiessään. Hän on kunniallinen poika, noudattaa rituaaleja tapoja, hylkää maallisen maailman, paastoaa, kuuntelee opetuksia, oppii kuuntelemaan ja ajattelemaan, kääntää selkänsä opetuksille, katsoo muita alaspäin, kokee syntisen maailman, unohtaa opetukset, oppii rakastamaan, unohtaa kuinka kuunnella tai ajatella, vajoaa maallisiin huoliin, on valmis heittämään henkensä, irtautuu syntisestä maailmasta, katsoo muita ylöspäin, kokee tuskaa, ja loppujen lopuksi, löytää rauhan ja ymmärryksen ja saa viisaan miehen hymyn huulilleen.

Viisautta ei voi oppia opettajilta. Siddharthan polku on varmasti tuttu useimmille meistä. Toisinaan maailma tuntuu oudolta ja sen ihmiset ovat kuin muurahaisia, jotka vaistojensa varassa etenevät päivästä toiseen näkemättä kokonaisuutta. Sitä ajattelee olevansa itse muurahaispesän yläpuolella katselemassa sitä sekasortoa ja tietävänsä paremmin. Vilkaisu peiliin paljastaisi, että samat muurahaisen leukaperät sieltä takaisin louskuttavat. 

Jos maailma olisi musiikkia, harmonia ja sävelten verkko, sitä kuvittelee olevansa melodia, joka soi taustaharmoniaa vasten. Musiikki kuulostaa kuitenkin hyvin riitasointuiselta, sävelten sekamelskalta, kuin joltain modernistiselta sävellykseltä, josta ei saa otetta, atonaaliselta, dissonoivalta Stravinskyn sinfonialta. Ehkä ongelma onkin siinä, että oma melodia on vain väärässä sävellajissa. Jos soittaa Piippolan vaaria C-duurin soinnuilla, mutta päämelodia on F#-duurissa, on lopputulos rumaa jälkeä. Kun sitten viimein ymmärtää transponoida elämänsä sävelkulun samaan sävellajiin maailman harmonian kanssa, kaikki loksahtaakin paikoilleen ja kokonaisuus muodostaa sittenkin funktionaalisen harmonian, jossa yksikään sävel ei ole väärällä paikalla ja kuinka jokainen hiiala hiiala hei tavoittaa akselistot korvan sisässä, soittajan käden asento on oikein ja kappale on esitetty täsmälleen siten, miten se on etukäteen kirjoitettu ja ennalta sovittu. Lapsena pianon edessä istuessani kummastelinkin aina vähennettyjä sointuja, kuinka rumia ne ovat, eivätkä sovi mihinkään luontevasti. Nykyään vähennetyt soinnut ovat aivan normaalin kuuloisia esimerkiksi dominanttien korvaajina ja musiikki olisi huomattavasti köyhempää ilman niitä (ylinousevien kanssa en ole ihan vielä päässyt täyteen sopuun, vaikka kyllä niilläkin on aikansa ja paikkansa).

Tämä musiikkianalogiani lähti vähän harhailemaan, enkä tiedä allekirjoittaisiko Hesse tai Siddhartha näitä sanojani, mutta tällaisia ajatuksia lukijassa heräsi. Pidin siis kirjasta kovasti ja uskon tai ainakin haluan toivoa, että pystyisin oppimaan Siddharthalta jotain, mitä voisin soveltaa oikeassa elämässä. "Etsivä löytää" ei tosin Siddharthan mukaan pidä paikkaansa, muuten saattaa käydä kuten Govindalle. Siddhartha on ajaton kirja, johon lienee vielä joskus syytä palata. Diippiä buddhameininkiä ja "we are all of one" -filosofiaa viihdyttävässä satumuodossa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti