perjantai 1. syyskuuta 2017

Elizabeth Gilbert - Eat, Pray, Love

Eat, Pray, Love on kymmenisen vuotta vanha sittemmin elokuvanakin ilmestynyt kertomus naisesta, joka lähtee etsimään itseään vuodeksi Italiaan, Intiaan ja Indonesiaan. Kirja lienee jonkinlainen inspiraation lähde tuhansille naisille parisuhdeongelma- sekä travellausoppaana. On positiivista, että kirja rohkaisee ihmisiä matkustelemaan ympäri maailmaa ja auttaa pohtimaan omaa henkistä ja fyysistä hyvinvointiaan, mikä kieltämättä joskus arjen pyörteissä jää taka-alalle. Silti mielestäni Eat, Pray, Love on todella huono kirja.

Gilbert kirjoittaa teoksessa omista kokemuksistaan. Traaginen avioero, henkinen pahoinvointi ja sielullinen levottomuus sysäävät naisen maailmalle. Gilbert vaikuttaa kirjan perusteella kultalusikka anaalissa syntyneeltä itsekeskeisyyden ja kapeakatseisuuden määritelmältä. Moni on varmaan vetänyt pizzaa Italiassa, mutta harvempi kutsuu tällaista reissua henkiseksi matkaksi. Intian ja Indonesian köyhyydestä ei monta sanaa sanota, huomio kiinnittyy siihen, kuinka moni mies Gilbertiä on imarrellut ja kuinka vahva ja itsenäinen kirjailija on pystyessään viettämään pari kuukautta paneskelematta jokaista vastaantulijaa. Ihmiset, kulttuurit ja uskonnot Gilbert alistaa lähinnä välineiksi, joita hän hyödyntää tarpeidensa mukaan.

Italiassa nainen siis lähinnä syö ja suree. Ideana on ilmeisesti viettää pari kuukautta mahdollisimman hedonistisesti ja itseään hemmotellen. Intiassa joogataan ja lausutaan mantroja. Muutama viikko ankaraa hiljentymistä tuottaa tulosta ja Gilbert onnistuu kuin onnistuukin pääsemään yhteyteen Jumalan kanssa. Kun yhteyden muodostaminen kaikkeuden kanssa on saatu ruksittua bucket-listiltä, onkin jo aika lähteä Balille, missä ohjemanumerossa on tutustuminen henkiparantajan kikkoihin ja pieni hyväntekeväisyystempaus. Lisäksi henkinen tasapaino on saatu sen verran hyvälle mallille, että selibaatti saa loppua. Jooga ja rukous hoitavat spirituaalisen puolen, brazilialainen rakastaja taasen on oiva keino tyydyttää maallisemmat tarpeet. Indonesia-osuus Eat, Pray, Lovessa on mielestäni ehdottomasti huonoin ja jotenkin mitätöi aiemmin havaittavissa olleen Gilbertin orastavan henkisen kehityksen. Homma menee vähän turhan siirappiseksi. Kiva reissu kaiken kaikkiaan ja kustantaja maksaa lystin.

Arvioni näyttää lipsahtaneen hieman kyyniseksi, mutta myönnettäköön, että kirjassa on myös hyviä puolia. Pidin Gilbertin teksistä, hän kirjoittaa pääsääntöisesti ihan näppärästi ja hassutellen. Erityisesti Intia-osuus oli ihan hyvää settiä. Eri uskonnot ovat kulttuurinäkövinkkelistä mielenkiintoisia ja ihmisen tarve selittää maailmaa yliluonnollisen kautta on kiehtova ilmiö. Tämä siitä huolimatta, että uskonnot ovat mielestäni täyttä bullshittiä. Gilbert lipsuu omaan makuuni hieman liian syvälle henkiparantajien, rukouksen, parantavien yrttien ja mystiikan maailmaan. Jostain syystä verenpaineeni aina nousee, kun esim. sosiaalisessa mediassa törmää näihin "biohakkereihin", jotka olan kohautuksella sivuuttavat vuosikymmenten tieteellisen tutkimuksen tulokset, ja väittävät tietävänsä tutkijoita paremmin, mitä ihminen tarvitsee voidakseen hyvin.

Gilbert kuitenkin reissaa oikealla tyylillä, kiireettä ja ilman tarkempia aikatauluja ja päämääriä. Jostain syystä koin omilla matkoillani vastenmieliseksi monien reppureissajien kanssa jutellessani termin "do a country". "I did Vietnam last week, my plan is to do Cambodia in two, maybe three days, and next weekend I'm gonna do Laos." Tällaisesta puheesta saa kuvan, että valtavat maantieteelliset ja kulttuurillisesti monimuotoiset alueet voi tiivistää mukavaksi paketiksi, jotka saa nautittua kätevästi parissa päivässä (illat vietetään tietenkin ryypäten ja huumeita vetäen). En väitä, että itsekään mikään oikeinreissaaja olisin, mutta en ainakaan yritä uskotella itselleni, enkä muille, että leimojen määrä passissa korreloisi sen kanssa, kuinka paljon maailmasta tai elämästä ymmärtää.

Jos siis olet ollut tai olet aikomuksissa kiertää maailmaa Eat, Pray, Love rinkan pohjalla - kaikin mokomin. On kuitenkin naurettavaa uskotella itselleen, että kirja on jotain muuta kuin Gilbertin omien pierujen haistelua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti