Miika Nousiainen on käsittääkseni jonkinlaisessa hyvän kirjailijan maineessa. Tulipa korkattua miehen Maaninkavaara, kun suositeltiin. Hauskaa oli!
Juoksija-Jarkko ei systä tai toisesta palaa kisamatkalta koskaan. Tästä käynnistyy Huttusten perheessä suruprosessi, jonka osa perheenjäsenistä hallitsee paremmin kuin toiset. Eniten menetys iskee isä Marttiin. Perheen tytär Heidi rientää kuitenkin apuun lupauksella aloittaa kestävyysjuoksuharjoittelun, jotta Martti saisi käsiteltyä surunsa valmentamisen kautta. Valitettavasti juoksu ei ole Huttusille pelkkä harrastus, vaan elämäntapa. Absurdeja tilanteita seuraa.
Martti on hieno hahmo. Hän elää jossain kaukana menneessä maailmassa, jossa Suomi on kestävyysjuoksun suurmaa ja jossa koulumatkat kuljetaan hiihtäen. Lasse Viren, Kaarlo Maaninka, Paavo Nurmi ovat Martin idoleita. Martti ei juo kahvia, ellei kyse ole kultamitalikahveista. Kestävyysjuoksu on Martille filosofia, josta hän ammentaa elämän ohjeensa.
Heidin lenkki lenkiltä koveneva harjoittelu on lopulta melko yliampuvaa. Kuitenkin kovasta treenauksesta lukeminen sai muistelemaan omia urheiluvuosia ja nimen omaan niitä harjoituksia, joissa puristi itsestään kaiken irti. Nykyään moista kokee enää harvemmin. Pakko kai käydä lenkillä huomenna. Kiertämättömät ratakierrokset määrittävät ihmisen viimeisellä tuomiolla.
Ihan pelkkää komedia Maaninkavaara ei toki ollut. Avioeron partaalla tasapainottelu on varmaan todellista lukemattomille suomalaispariskunnille, joiden suhteesta kaikki hyvä on hävinnyt ja jäljelle on jäänyt pelkkä kelvollinen. Martin mielenterveyden tilastakin voidaan olla montaa mieltä.
Plussat Nousiaiselle! Ehkä kuitenkin tekisi taas mieli lukea jotain arkielämän ulkopuolelta ammentavaa kirjaa. Jotain eeppistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti