sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Kari Hotakainen - Jumalan sana

Elämäntilanteellisista seikoista johtuen astelin tuossa viikko kaksi sitten kirjastoon, jossa en ollut ennen käynyt ja hankin kirjastokortin. Oli muuten aika virkistävä kokemus. Itse kirjasto oli oikein viehättävä ja persoonallinen. Koossa se häviää entiselle vakikirjastolleni, mutta nykyäänhän varausjärjestelmät toimivat sen verran saumattomasti, että mieleistä luettavaa löytyy kyllä nopeasti, vaikka juuri siinä kotikirjaston hyllyssä halutun kirjan kohdalla aukko olisikin.

Tutkailinkin hyllykköjä ja napsin muutaman teoksen mukaani ihan ex tempore- meiningillä. Jostain syystä kassiini tarttui kotimaisia 2000-luvun romaaneja tutuilta kirjailijoilta. Näistä ensimmäisenä luin Kari Hotakaisen Jumalan sanan. 

Jumalan sana kertoo konsernijohtaja Jukka Hopeaniemen ja hänen autonkuljettajansa Armaan matkasta Lapista Pasilaan, jossa häntä odottaa aamu-tv:n haastattelu. Tällä matkalla Hopeaniemi avautuu Armaalle elämästään, suhteestaan isäänsä, ja kertoo mielipiteensä kapitalismista, köyhistä ja rikkaista, rahasta, työstä, vallasta ja vapaudesta. Välillä tilannetta tarkastellaan myös Armaan, haastattelija Kontiolahden, ja muutaman muun henkilön näkökulmasta. 

Hotakaisen kieli on jopa runollista hänen kirjoittaessaan rahan liikkeistä ja markkinavoimien mielenliikkeistä. Hopeaniemen osa ei ole kadehdittava, korkeimmalla pallilla on pakko istua yksin. Alkoholisti-isä Uljas oli vanhan koulukunnan mies, joka valmisti teräksestä koneita. Hänen aikaansa raha makasi pankkiholvissa ja sopimukset sinetöitiin votkaryypyillä. Uudessa maailmassa raha liikkuu vinhaa vauhtia ja pysähtyy hetkeksi lepäämään vain jatkaakseen pian matkaansa, kenties jopa toiselle puolelle maailmaa.

Pidin kirjasta ja se oli helppoa luettavaa. Ehkä lopun kliimaksi ei ollut niin järisyttävä kuin se olisi voinut olla. Lisäksi sivuhenkilöt eivät tuntuneet kovin tarpeellisilta. Vaikea sanoa muuttiko teos käsitystäni työstä, vallasta ja vastuusta. Ainakin kävi mielessä, että ehkä tavallisen veronmaksajan rooli onkin loppujen lopuksi ihan mukava kohtalo. Eipähän tarvitse elää ainakaan jatkuvassa stressissä, salailla yritysfuusioita ja pelätä sitä, että tv-toimittajat alkavat suorassa lähetyksessä ruotia syvimpiä salaisuuksia. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti