"Luonnonvalinta karsii sopeutumattomat
He joutuvat ammattikouluihin
Baby, baby, kuule minun kutsuni
No en mä sulle puhunu, mä puhuin sun serkulle"
Sivuhistoria on kirjanen Liimatan levyttämättömiä sanoituksia vuosilta 1987-2007. Näin näppituntumalla arvioituna varhaisimmat veisut ovat siis noin 10-vuotiaan Tommin kynästä. Kehityksen kaarta ei voi olla havaitsematta. Alun loppusointuinen ja simppeli riimittely vaihtuu hiljalleen vaikeammin seurattavaksi ajatusryöpyksi. Välillä riveiltä pomppaa esiin tuttuja lauseita, jotka on irroitettu alkuemostaan ja julkaistu jossain toisessa kontekstissa, osana muita kappaleita. Liimatta kertookin toisinaan palaavansa inspiraation puutteessa vanhoihin sanoituksiinsa, kuin koira oksennukselleen.
Sanoituksista on kyse, mutta en oikein tiedä, mikä erottaa ne runoista - jos mikään. Tästäpä päästäänkin siihen, miten niitä kuuluisi lukea. Päässään laulalamalla vai kuten runonlausuntakilpailussa elehtien ja älähdellen? Koska en tiedä runoista yhtään mitään, toteutin tahtomattani ensimmäistä vaihtoehtoa. Varsinkin jos biisin nimessä oli "rock" tai "blues", ei melodista lukemista voinut estää. Toisaalta Liimatan sävellykset ovat tunnetusti musiikin traditioiden reunamaita koluavia, minne mielikuvituksellani ei ole asiaa. Siksi pelkäänkin, että tietämättömyys siitä, millainen sointu minkäkin sanan taakse alunperin kuuluu, kenties hävitti osan tunnelmasta.
"Jeesus oli neekeri, toisin vain väitetään
Jeesus oli kalju mies, niin parraton"
Sanoitusten aiheet vaihtelevat folioon käärityistä vauvojen päistä nilviäisiin. Voimakkaasti erottuu myös nuoruuden palo tyttöihin, joskin puettuna usein lähes tunnistamattomaksi. Liimatta tuntuu poimivan ympäristöstään paljon lauluihinsa. Välillä elämä onkin miehen mukaan näyttäynyt pelkästään laulujen lähdemateriaalina. Jotenkin kouraisevia ovat lapsuuden keskusteluista syntyneet ajatukset, esimerkiksi kuinka isommat pojat uskottelevat nuoremmille kerrostalon seinään piirrettyjen kasvojen olleen maalattu tapetun lapsen verellä. Tai kuinka suuren kiven alta on kerrottu lähtevän tunneli, jossa on on puolen metrin välein pino pornolehtiä.
Paljon on viittauksia hahmoihin, jotka eivät selittämättä avaudu satunnaiselle lukijalle, kuten Söödön Mika, joka on poimittu rekka-auton oveen painetusta tekstistä. Biisi Enenerna on taas saanut alkunsa ruotsin tunnilta en-sukuisten sanojen taivutussäännöistä. Teksteistä löytyy myös paljon Beatlesin, Juicen tai muiden artistien sanoituksia väänneltynä sellaisiksi, että niitä tuskin alkuperäisteosten tekijätkään tunnistaisivat omikseen. Tämän kaiken tiedän vain siksi, että Liimatta kommentoi sanoituksiaan lyhyesti ja antaa avaimia oikeintulkitsemiseen. Näitä selosteita olisin mielelläni lukenut enemmänkin.
Lopussa on pari mielenkiintoista näkökulmaa säveltämiseen ja äänittämiseen, sekä käsittämätöntä korkeammassa mielentilassa suollettua puhdasta ajatuksen lentoa, josta ei ottaisi selvää Liimatan äitikään. Parasta antia kirjassa onkin sen peittelemättömyys. On jännittävä kurkata taiteilijan sensuroimattomaan ajatusmaailmaan. Neroutta vai hulluutta - vaikea sanoa.
"Kaikki mitä mulle tapahtui vuoden aikana
sen mä kerroin serkulle minuutissa
Ei tajunnut mitään, hän puisti päätään"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti