Vanhus ja meri on niitä kirjoja, joista kuulee juttuja suhteellisen usein. Silti minulle oli jäänyt pimentoon, mistä kirja oikeastaan kertoo. Kuvittelin teosta paljon raskassoutuisammaksi ja pidemmäksi kuin se lopulta olikaan. Pelkojani ruokki todennäköisesti huonot kokemukset Hemingwaysta, nimittäin myös kuuluisa Kenelle kellot soivat, jonka luin pari vuotta sitten. Siitä en pitänyt lainkaan, eihän siinä edes tapahtunut juuri mitään ja kerrontakin tuntui tönköltä. Yllätys oli siis ensireaktioni, kun avasin toisen Ernestini. Tästähän saattaisi jopa nauttia.
Minua pikkuisen arveluttaa latinot tai ylipäätään espanjankieliset päähenkilöt kirjoissa. Pohjoisen miehenä sitä ei vain tunnu pääsevän mukaan heidän ajatusmaailmaansa. Tällä kertaa tällaiset ongelmat kuitenkin vältettiin. Henkilöt eivät olleet niin suuressa roolissa, tietenkin vanhusta lukuunottamatta. Vanhuksenkin ajatukset olivat kuitenkin sopivan globaaleja ja kulttuurierot eivät puskeneet pintaan. Kun tämä puoli oli kunnossa, oli helpompi keskittyä itse tarinaan.
Tarinahan on siis hyvin yksinkertainen. Mies menee kalaan. Siinä kaikki. Eipä sitä hyvään kirjaan tuon monimutkaisempaa asetelmaa tarvitakaan. Kalaonni on vanhuksella matkassa ja mahtava vonkale tarttuu koukkuun. Tästä alkaa väsytystaistelu, joka jatkuu useamman vuorokauden ihmisen ja kalan ottaessa mittaa toisistaan. Nälän, janon ja väsymyksen lisäksi vanhusta raastaa yksinäisyys, kuoleman pelko ja hänen oma periksiantamattomuutensa. Kun toinen käsi kiskoo viisimetristä fisua ja toinen perkaa mätänevää delfiiniä, intoutuvat miehen ajatukset syvällisille vesille.
Hemingwayn kalajuttu on oikein mainio kirja. Se pitää otteessaan tiukasti ja saa aidosti jännittämään, miten taistossa käy. Voin kuvitella millainen pettymys se olisi ollut, jos kala olisi karannut. Sen verran on itsekin tullut kalassa käytyä, että tietää sen tunteen, kun iso on kiinni. Suomen vesillä en kuitenkaan ole vielä tavannut haikaloja, jotka Havannan rannikkoseuduilla sen sijaan aiheuttavat vanhukselle ikäviä ongelmia. Lopun hurmahenkinen verilöyly päättyy surullisesti. Harppuunat ja veitset ainoastaan viivästyttävät väistämätöntä kohtaloa, ja aamun valjetessa saaliista on jäljellä pelkät ruodot. Mitä lie maailman kiittämättömyyttä tämäkin kohtaus pyrkii symbolisoimaan.
Siinä mielessä teos on erikoinen merikirja, että siinä ei ole myrskyjä. Sitä on niin tottunut siihen, että kun kalaan lähdetään kauniissa auringonpaisteessa hyvällä mielellä on palatessa vuosikymmenen kovin myrsky vienyt suurimman osan miehistöstä mennessään valtameren pohjamutiin. Voisin kuvitella, että joku muu kriitikko kuvaa tätä kolmiodraamaksi, jossa kalan ja vanhuksen lisäksi itse meri toimittaa päähenkilön virkaa. Ehkä pitäydyn kuitenkin vähemmän romanttisella linjalla ja totean, että Hemingwayn meri on vain meri: realistinen, kunnioitettava, mutta ei kuitenkaan mikään oma persoonansa, vaan pohjimmiltaan vain kasa vettä.
Olen tainnut jo aiemminkin blogissani viitata Yann Martelin Life of Pi:hin, mutta viitattakoon uudestaan. Nyt huomaan nimittäin, että Vanhus ja meri on ollut vahva innoittaja Martelille, esikuvasta ei voi erehtyä. Molemmat ovat hyviä kirjoja, ehkäpä Life of Pi satumaisuudessaan vielä astetta koskettavampi. Periaatteessa en ole kuitenkaan varma, onko meri loppujen lopuksi niin kauhean kiintoisa miljöö kokonaiselle romaanille. Radiosta satuin kuuntelemaan hiljattain jotain tarinaa lokikirjan muodossa ilmeisesti Itämereltä, ja ainaiset säätilan ja aallokon kuvailut vesittivät kuuntelukokemuksen alkuunsa. Meren mystisyyteen kuulin erään kannanoton muuten viime viikolla kaupungilla pyöriessäni. Meren jäädyttäminen curling-kentäksi on kuulemma äärimmäisen haastavaa puuhaa ja se pitää tehdä silloin, kun on laskuvesi ja peilityyntä – muutoin jäätyneet aallonharjat saattavat haitata urheilusuoritusta.
Hemingwayn pisteet siis nousivat ropisten. Silti en vielä luota miehen kirjailijan kykyihin varauksetta. Jonkinlainen kurtvonnegutmainen kankeus miehen elämäntyötä mielessäni varjostaa. Nyt muuten tuntuu, että lukeminen maittaa paremmin kuin aikoihin, ei oikein malttaisi mitään muuta tehdäkään. Ja miksi tekisinkään – vielä on kesää jäljellä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti