Jumalaa paossa on Waltarin 17-vuotiaana kirjoittama
esikoisteos. Jännittyneenä tartuin opukseen. Kohta näkisin, millaisella
tarinalla mies aloitti pitkän uransa. Puoliväliin tullessa aloin sulatella
ajatusta, että kyseessä ei kenties olekaan mikään mestariteos. Lopussa eivät
enää selittelyt auttaneet: Jumalaa paossa on huono kirja.
Sillä ei tämä mikään kirja ollut. Vaan mainos. Hävytön
reklaami, jonka tilaajana toimi Suomen Merimieslähetys. Sanomaa ei oltu
verhottu edes hienovaraisesti kertomuksen kätköihin, vaan se iskettiin
kömpelösti päin lukijan kasvoja.
Aarne Tammi, viaton koulupoika, näkee tyttönsä toisen miehen
seurassa ja päättää paeta tuskassaan merille. Seuraavat neljä vuotta mies
viettää savuisissa kapakoissa tuopin ja kevytkenkäisten naikkosten seurassa. Hän
niittää mainetta karskina kapakkatappelijana ajautuen lopulta puukottamaan
laivansa kapteenia. Hirveä sieluntuska korventaa Aarnea, mutta Jumala päättää
armahtaa miesparkaa. Merimieslähetyksen avustuksella hän kääntyy uskovaiseksi,
palaa kotimaahansa, saa tyttönsä ja työpaikan ja ymmärtää, että hyvään elämään
ei kuulu riettaus ja irstailu, vaan ahkera työnteko ja Raamatun tutkiminen.
Just joo.
Waltari tuskin taiteellista paloaan ilmentäen kynäili tämän
kirjan. Vaan teos osoittaa mielestäni, kuinka monipuolinen mies on. Häneltä
tilattiin mainoslehtinen Jumalasta ja sen hän teki. Mitäs vikaa
mittatilauskirjailijoissa on? Paha maku tästä kuitenkin jäi. Viheliäistä
propagandaa…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti