lauantai 5. toukokuuta 2012

Italo Calvino - Halkaistu varakreivi

Verinen sota raastaa Eurooppaa. Korppikotkatkin ovat kuolleet ruttoon ruumiskentillä aterioidessaan ja niiden sulista ja höyhenistä on muodostunut erehdyttävästi pensailta näyttäviä kasoja. Helppoa saalista taistelujen yllä vaanivat nyt haikarat. Sotaleireissä parveilee yleisiä naisia, jotka ovat niin saastaisia, että täiden, luteiden ja kirppujen lisäksi majaansa heissä pitävät jopa sisiliskot ja skorpionit. Varakreivi Medardo ottaa myös osaa taistoihin, ei nähdäkseen turkkilaisia, sillä kaksi turkkilaista nähneenä on nähnyt ne kaikki, vaan oppiakseen sodasta. Häntä odottaa valitettavasti puolinainen kohtalo.

Älkää katsoko taaksenne, kaikaa sotahuuto. Rohkaisevan komennon perimmäinen tarkoitus on pitää salassa se tosiasia, että hyökkäävä sotajoukko koostuu vain yhdestä rivistä sotilaita. Turkkilaisilla on aseenaan valtavat tykit. Kokematon Medardo ei tiedä, että tykkejä voi lähestyä vain takaa tai sivusta. Onnettomuus kohtaa miestä ja raskas tykinkuula halkaisee hänet keskeltä kahtia. Resurssipulaa paikatakseen lääkintämiehet onneksi keräävät taistelun laannuttua vähänkin taistelukelpoisilta näyttävät sotilaat tai heidän osasensa. Medardo selviää elossa, mutta hän ei ole enää sama kuin ennen: jäljellä varakreivistä on vain yksi käsi, yksi jalka, yksi silmä, yksi poski, siis puolet. 

Puolikkaana elämisessä on etuja ja haittoja. Sairaskyydin kuljettajille riittää puolet maksusta. Kun seudulta alkaa löytyä puoliksi silvottuja kyyhkysiä, perhosia ja hedelmiä, käy totuus ilmi: kreivistä on jäljellä vain hänen paha puolikkaansa. Hän ei tunne armoa, vaan tuomitsee kymmeniä miehiä hirtettäväksi ja aiheuttaa vakavaa kiusaa ympäri maita. Itse hän tuntee vasta nyt näkevänsä kaiken selvästi ja haluaa muidenkin kokevan saman kohtalon. 

Kreivin omituisesti ailahteleva käytös kummastuttaa ihmisiä. Välillä hän tuntuu julmalta, välillä taas lempeältä. Pian asia selviää: kreivin hyväkin puolisko on pelastunut sodasta turkkilaisten käsissä ja on nyt palannut kotiseudulleen. Tämä vasemmanpuoleinen kreivi yrittää auttaa kylänväkeä ja tehdä hyviä töitä. Aluksi hänen tavoitteensa näyttävät onnistuvan. Vähitellen avuliaat yritykset alkavat ärsyttää ihmisiä ja he tuntevat kreivinpuolikkaan sekaantuvan liiaksi asioihinsa. Kumpi oikeastaan aiheuttaa enemmän harmia, hyvä vai paha puolikas?

Calvino kirjoittaa hyvin voltairemaista, satiirista satua. Kerronta on kepeää ja vikkelään tahtiin etenevää. Välillä absurdia, välillä tarkkanäköistä ympäristön havainnointia. Juonen suunta ei ole oleellinen, vaan pienet ajatelmat asioiden tilasta. Kai mukana on yhteiskuntakriittistä kommentointiakin, esimerkiksi spitaalisten kohtelusta tai pahan ja hyvän luonteesta ihmisessä ylipäätään. Jonkinlaista vakuuttelua siitä, että kultainen keskitie on se paras vaihtoehto.

Ehkä tämä ei ollut lempparini Calvinolta. Ihan hauska ja varsinkin alussa mielenkiintoinen, mutta jokseenkin päämäärätön ja triviaali. Takakansi peräänkuuluttaa ilkamoivan leikkimielen ja viiltävän ironian saumatonta limittymistä. Kunpa itsekin osaisi tiivistää ajatukset noin vähin sanankääntein. Miellyttävä lukukokemus kaikkiaan, jälkipolville kerrottavaa jäi kuitenkin vähemmissä määrin. Mutta kyllä tätä mieluummin lukee, kuin turpiinsa ottaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti