Verinen sota raastaa Eurooppaa. Korppikotkatkin ovat
kuolleet ruttoon ruumiskentillä aterioidessaan ja niiden sulista ja höyhenistä
on muodostunut erehdyttävästi pensailta näyttäviä kasoja. Helppoa saalista
taistelujen yllä vaanivat nyt haikarat. Sotaleireissä parveilee yleisiä naisia,
jotka ovat niin saastaisia, että täiden, luteiden ja kirppujen lisäksi majaansa
heissä pitävät jopa sisiliskot ja skorpionit. Varakreivi Medardo ottaa myös
osaa taistoihin, ei nähdäkseen turkkilaisia, sillä kaksi turkkilaista nähneenä
on nähnyt ne kaikki, vaan oppiakseen sodasta. Häntä odottaa valitettavasti
puolinainen kohtalo.
Älkää katsoko taaksenne, kaikaa sotahuuto. Rohkaisevan
komennon perimmäinen tarkoitus on pitää salassa se tosiasia, että hyökkäävä
sotajoukko koostuu vain yhdestä rivistä sotilaita. Turkkilaisilla on aseenaan
valtavat tykit. Kokematon Medardo ei tiedä, että tykkejä voi lähestyä vain
takaa tai sivusta. Onnettomuus kohtaa miestä ja raskas tykinkuula halkaisee
hänet keskeltä kahtia. Resurssipulaa paikatakseen lääkintämiehet onneksi
keräävät taistelun laannuttua vähänkin taistelukelpoisilta näyttävät sotilaat tai
heidän osasensa. Medardo selviää elossa, mutta hän ei ole enää sama kuin ennen:
jäljellä varakreivistä on vain yksi käsi, yksi jalka, yksi silmä, yksi poski,
siis puolet.
Puolikkaana elämisessä on etuja ja haittoja. Sairaskyydin
kuljettajille riittää puolet maksusta. Kun seudulta alkaa löytyä puoliksi
silvottuja kyyhkysiä, perhosia ja hedelmiä, käy totuus ilmi: kreivistä on
jäljellä vain hänen paha puolikkaansa. Hän ei tunne armoa, vaan tuomitsee
kymmeniä miehiä hirtettäväksi ja aiheuttaa vakavaa kiusaa ympäri maita. Itse
hän tuntee vasta nyt näkevänsä kaiken selvästi ja haluaa muidenkin kokevan
saman kohtalon.
Kreivin omituisesti ailahteleva käytös kummastuttaa ihmisiä.
Välillä hän tuntuu julmalta, välillä taas lempeältä. Pian asia selviää: kreivin
hyväkin puolisko on pelastunut sodasta turkkilaisten käsissä ja on nyt palannut
kotiseudulleen. Tämä vasemmanpuoleinen kreivi yrittää auttaa kylänväkeä ja
tehdä hyviä töitä. Aluksi hänen tavoitteensa näyttävät onnistuvan. Vähitellen
avuliaat yritykset alkavat ärsyttää ihmisiä ja he tuntevat kreivinpuolikkaan
sekaantuvan liiaksi asioihinsa. Kumpi oikeastaan aiheuttaa enemmän harmia, hyvä
vai paha puolikas?
Calvino kirjoittaa hyvin voltairemaista, satiirista satua. Kerronta
on kepeää ja vikkelään tahtiin etenevää. Välillä absurdia, välillä
tarkkanäköistä ympäristön havainnointia. Juonen suunta ei ole oleellinen, vaan
pienet ajatelmat asioiden tilasta. Kai mukana on yhteiskuntakriittistä
kommentointiakin, esimerkiksi spitaalisten kohtelusta tai pahan ja hyvän
luonteesta ihmisessä ylipäätään. Jonkinlaista vakuuttelua siitä, että kultainen
keskitie on se paras vaihtoehto.
Ehkä tämä ei ollut lempparini Calvinolta. Ihan hauska ja
varsinkin alussa mielenkiintoinen, mutta jokseenkin päämäärätön ja triviaali. Takakansi
peräänkuuluttaa ilkamoivan leikkimielen ja viiltävän ironian saumatonta
limittymistä. Kunpa itsekin osaisi tiivistää ajatukset noin vähin
sanankääntein. Miellyttävä lukukokemus kaikkiaan, jälkipolville kerrottavaa jäi
kuitenkin vähemmissä määrin. Mutta kyllä tätä mieluummin lukee, kuin turpiinsa
ottaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti