Eletään kevättä 30 jKr. Markus Mezentius Manilianus, vauras
roomalaismies, jättää taakseen Aleksandrian ihmeet ja matkaa Jerusalemiin
tutkittuaan ikivanhoja juutalaisten ennustuksia. Perille hän saapuu kreivin
aikaan päästen sattumalta todistamaan, kuinka Jeesus Nasaretilaista paraikaa
ristiinnaulitaan. Viimeistään Jeesuksen ylösnoustessa hänelle käy selväksi,
että Jumalalla taitaa olla näppinsä pelissä. Tästä alkaa suuri salapoliisityö:
kuka Jeesus oikein oli, mikä on hänen saarnaamansa valtakunnan salaisuus ja
kuinka sinne pääsee?
Markuksen matkassa tapaamme tuttuja Raamatun henkilöitä
Maria Magdalenasta pyhään Pietariin. Heitä kuulustelemalla Markus vähitellen
alkaa ymmärtää Messiaaksi kutsutun kansankiihottajan opetuksia. Tutkimuksia
tosin vaikeuttaa se, että opetuslapset eivät katso hyvällä ulkomaalaisen sekaantumista
heidän uskonasioihinsa. Epävarmuus painaa jokaisen mieltä. Jeesuksen kuoltua
vahvimmankin usko joutuu koetukselle ja turhautuminen purkautuu kullakin omalla
tavallaan. Levottomuus painaa Markuksenkin mieltä ja eteenpäin häntä
kannustavat ainoastaan satunnaiset toivon siemenet, jotka herra kylvää hänen
tielleen.
Uskonnontunneilta tuttujen tapahtumapaikkojen ja henkilöiden
lisäksi tuttuja ovat myös Jeesuksen
opetukset. Käännä toinenkin poski, tee muille se minkä haluat itsellesi
tehtävän, rakasta vihamiestäsi, jne. Ihan hyviä elämänohjeita teoriassa. Käytäntöön
soveltaminen onkin sitten oma ongelmansa, minkä Markuskin saa tuta. Synnintekijänä
Markus on kyllä maltillisempi kuin hänen toverinsa Waltarin muista romaaneista.
Naisten kanssa huvittelu ei miestä maita, vaikka tarjontaa olisi runsain
mitoin. Pahimmat irstailut ovat jo jääneet taa – ainostaan vanha rakkaus Tullia,
jolle Markus kirjeensä omistaa, vielä kaihertaa miehen mieltä.
Aihepiiri on siis melko eeppinen. Kuitenkin omaan makuuni
meno on aavistuksen liian uskonnollissävytteistä. Ei Waltari saarnaa tai
tuputa uskontoa, vaan jopa piikittelee
kirkkoa kuvaamalla, kuinka eksyneiltä hyljätyksi joutuneet opetuslapset
vaikuttavat. Näiden yksinkertaisten kalastajien tehtävähän on laittaa alulle
ensimmäinen seurakunta, josta tulee sittemmin muodostumaan koko länsimaisen
sivistyksen kivijalka. Että aikana tarkkana saavat kaverit olla
sanavalintojensa kanssa, jotta Jeesuksen tahto oikeimmin kävisi ilmi.
Päähenkilön rooli on siis vähäisempi ja hänen persoonansa värittömämpi kuin mihin Waltarin
kanssa olen tottunut. Enemmänkin Markus on vain linssi, jonka läpi peilaamalla
Waltari yrittää kuvata ajan henkeä, ihmisten tuntoja ja sitä kuohuntaa, jonka
juutalaisten kuningas teoillaan nostattaa. Jeesuksen ja hänen seuraajiensa
ihmeille annetaan useimmiten jokin järkeenkäypä vaihtoehtoinen selitys , mutta
selkeästi mukana on yliluonnollista säpinää ja valkeutta, joka saisi Newtonin ja kumppanit pillastumaan
haudoissaan. Sokeat saavat näkönsä, rammat nousevat ja kävelevät ja kivet
muuttuvat juustoksi – David Copperfieldkin lienee kateellinen.
Kirjan yleistunnelma oli odottava. Satunnaiset
maisemakuvaukset toimivat yllättävän hyvin. Hauskimpana elementtinä oli kenties
juutalaisten omituinen luonteenlaatu, heidän ahneutensa, turhan vakava suhtautumisensa
uskonasioihin ja änkyrämäisyys, joista Waltari ammensi koomisia asetelmia. ”Kyllä
te nyt syljette muukalaisten jalkoihin, mutta vielä koittaa aika, jolloin koko
maailma sylkee juutalaisten jalkoihin”, kuuluu en-nyt-muista-kenen sittemmin
toteenkäyvä ennustus. Periaatteessa teos asettuu vakavuudessaan jonnekin
Karvajalan ja Angeloksen välimaastoon. Vangit kilpailevat kahleidensa koossa ja
kerjäläinen kiroaa kurjan kohtalonsa jouduttaan Jeesuksen parantamaksi (terveiden
on laitonta kerjätä, joten miehen ainoa elinkeino tulee mahdottomaksi) – waltarimaista
huumoria ei ole kokonaan siis unohdettu.
Sen pituinen se. Top-kymppiin ei siis päästy tällä kertaa,
mutta minkäs teet. Jatko-osaa toki pukkaisi nimeltään Ihmiskunnan viholliset. Jonkun
arvostelun mukaan teos sisältää vähemmän kristillistä lätinää, enemmän Rooman
irstaita nautintoja ja on pääasiassa sattuman johdattamaa seikkailua Välimeren
ympärysmaissa. Sopii minulle mainiosti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti