Blogihiljaisuuteni on jatkunut jo liian kauan. Nyt on pakko
ottaa itseäni niskasta kiinni. Onneksi syy ei ole lukemattomuudestani, vaan
siitä, että työn alla olevat teokset ovat paksumpia kuin keskiverto
joulukinkku. Saan tosin hieman soimata myös saamattomuuttani, sillä tässä
postauksessa käsiteltävän Waltarin Neljä päivänlaskua luin jo ajat sitten,
mutta en sitten syystä tai toisesta tullut koskaan arvostelleekseni sitä.
Senhän toki arvaa, kuinka siinä käy, kun viivyttelee – en muista kirjasta enää
paljoa. Mutta yritetään.
Kyseessähän on kirjailijan omaa elämää sivuava romaani,
tarkemmin sanoen Sinuhe egyptiläisen kirjoitusprosessin kuvaamista. En
oikeastaan tiedä tahi jaksa ottaa selvää, onko tämä nyt sitten tosiaan lähes
faktaa vai kuvataanko tässä fiktiivistä Waltaria vai mitä. Tarkoitus olisi
lukea myöhemmin Waltarin elämänkerta, joten eiköhän se viimeistään sitten selkiydy.
Se nyt ainakin on selvää, että ihan puhdasta realismia teos sentään ei ole. Sen
paljastaa kirjailijan sydän, joka majailee kirjan tapahtumissa leijonanosan
ajasta muualla kuin omistajansa rinnassa.
Itse tapahtumat olivat rakkauden ja hallusinaatioiden
perässä juoksemista. Päähenkilöön oli mahdoton samaistua ja muutenkaan en voi
varsinaisesti sanoa uppoutuneeni kirjan maailmaan. Maininnat kummittelevista
egyptiläisistä olivat mielenkiintoisia, mutta niitäkin oli vain harvakseltaan
eikä niillä ollut sen kummempaa juonellista merkitystä. Päähenkilö oli melko
angstinen tapaus, viina maistui ja vaimokin tuntui aikansa eläneeltä. Nuori
rakastaja oli siis otettava. Tunteita ja ajatuksia, jotka tähän
rakastajattareen liittyivät, vatvottiin edestakaisin. Melko peruskauraa siis.
En muista, olenko julistanut näin julkisesti tavoitteekseni
lukea koko Waltarin tuotanto. Tällainen ajatus päässäni on siis jo pidempään
kytenyt, mutta nyt tavoite tuntuu taas astetta kaukaisemmalta. En ole ollenkaan
varma, ovatko miehen ei-historialliset rakkaus- tai ihmissuhderomaanit minua
varten sittenkään. Oli niin tai näin, projekti on kuitenkin ainakin tällä
hetkellä jäissä, sillä eräs huippusuosittu fantasiasarja on napannut minutkin
koukkuunsa. Ehkä palaan taas myöhemmin Waltarihaasteeseen, varoitettakoon
kuitenkin, että seuraavat muutama tuhat sivuani taitavat olla peräisin George
R.R. Martinin kynästä.
Toivotankin itselleni hyviä lukuhetkiä, sillä olen viimein
lomalla ja kohta on joulu. Aika makia homma!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti