George R.R. Martin - A Game of Thrones

Valtaistuinpelillä jatketaan. Maine ja kunnia ovat kiirineet Martinin fantasiasarjan edellä ja kantautuneet viimein minunkin korviini. Törmäsin ykkösosaan kirjakaupassa joululahjaostoksilla ja ostaa päräytin kirjan. Moista temppua ei ole hetkeen tullutkaan tehtyä. Joskus Harry Potter-huuman aikoihin kai viimeksi. Onpahan muuten mukava fiilis lueskella ikiomaa kirjaa. Homma tuntuu heti astetta vakavammalta ja juhlallisemmalta. 

Omistamisen ilon lisäksi toinen seikka, joka sai varpaat kihelmöimään, oli se, että kirja on fantasiaa. Pitkästä aikaa ihka oikea fantasiasarja! Pullmanin lastensatuja en laske tähän kastiin. Miekkoja, kuninkaita, lohikäärmeitä, taikaa…hyvän kirjan perusaineksia. Lukemisen aloitin täysin puhtaalta pöydältä siinä mielessä, että en tiennyt tulevista tapahtumista vähääkään. Kuinka hieno tunne – lähteä rakentamaan puhtaalta pöydältä kokonaista fantasiamaailmaa apuna vain kartta, sukuluettelo ja vajaa tuhat sivua tekstiä.

Kyseiset sivuthan eivät tosiaan ole mitä tahansa tekstiä, vaan tällä kertaa englantia. Mukava huomata, että kielitaitokin alkaa jo olla kestävissä kantimissa. Lähinnä adjektiivien kanssa oli välillä pähkäilyä ja voi olla, että kuvittelin jonkin lordin kasvonpiirteet kenties kuvailtua lempeämmiksi tai hänen aikomuksensa liian pahansuoviksi. Toisaalta esim. Riverrunin salit loihdin mielessäni taatusti komeammiksi ja monimutkaisimmiksi kuin joku natiivi kielentaitaja olisi ikinä kuvitellut.

Tutustuin moneen sympaattiseen hahmoon, kuten Nediin, Aryaan, Joniin, Braniin ja Tyrioniin. Starkit pitivät moraalia yllä kun taas Tyrion heitteli hyvää läppää. Oikeastaan pidin myös kuninkaan neuvoston luikuripojista Pycellestä, Varyksesta ja Baelishista. Paljon kiehtovaa dialogia ja salamyhkäistä kyräilyä. Muutama henkilö kävi toisaalta hermoille, kuten rasittava Lysa Arryn ja ilkeä prinssi Joffrey. Myös Drogon ja Danin suhteessa jokin tuntui tökkivän. Taisin vain kyllästyä loputtomiin ruohotasankoihin ja hämyisiin telttoihin.

Thronesiahan tulee tosiaan myös telkkarin kautta. Katselin joitakin jaksoja sarjaa lukiessani ja sieltä tuntui tarttuvan muutamat kasvot myös kirjan universumiin. Mielikuvitukseni kelpuutti Boromirin lordi Starkina, Branin ja Daeneryksen. Huomasin myös sen, että ei teos tuntunut oikein pääsevänsä oikeuksiinsa kuvaruudun kautta. Henkilöiden välisiä suhteita raapaistaan vain pinnalta ja tapahtumat vyöryvät hurjaa vauhtia eteenpäin. Tätä varjopuolta tosin kompensoi kiitettävästi runsas väkivallalla ja seksillä mässäily. Talvi on tulossa, mutta tyttöset kulkevat iloisesti rinnat paljaina hölskyen – oikein!

Hahmoja oli älytön määrä. Kuka on kenenkin poika ja kenelle tämäkin herra on valansa vannonut? Alun vaikeuksien jälkeen pääsin kuin pääsinkin menosta hyvin kärryille. Ja kun kärryt kerran olivat liikkeessä, ei niitä enää saanut pysäytettyä. Taidan olla koukussa. Martin punoo joka suuntaan pieniä juonenpätkiä. On pohjoista uhkaa, lohikäärmeen kostoa, hovin sisäistä juonittelua, sukukikkailua…jokaiselle jotakin. Nyt ei jarrutella, kakkososa odottaa jo kiihkeästi vuoroaan.

Jätetään mielipiteen ilmaiseminen johonkin hamaan tulevaisuuteen, kun olen nähnyt enemmän. Vieläköhän ehtisi muuten kirjoittaa pukille…tahtoisin vain pienen sudenpennun.