Valtaistuinpelillä jatketaan. Maine ja kunnia ovat kiirineet
Martinin fantasiasarjan edellä ja kantautuneet viimein minunkin korviini.
Törmäsin ykkösosaan kirjakaupassa joululahjaostoksilla ja ostaa päräytin
kirjan. Moista temppua ei ole hetkeen tullutkaan tehtyä. Joskus Harry
Potter-huuman aikoihin kai viimeksi. Onpahan muuten mukava fiilis lueskella
ikiomaa kirjaa. Homma tuntuu heti astetta vakavammalta ja juhlallisemmalta.
Omistamisen ilon lisäksi toinen seikka, joka sai varpaat
kihelmöimään, oli se, että kirja on fantasiaa. Pitkästä aikaa ihka oikea
fantasiasarja! Pullmanin lastensatuja en laske tähän kastiin. Miekkoja,
kuninkaita, lohikäärmeitä, taikaa…hyvän kirjan perusaineksia. Lukemisen aloitin
täysin puhtaalta pöydältä siinä mielessä, että en tiennyt tulevista tapahtumista
vähääkään. Kuinka hieno tunne – lähteä rakentamaan puhtaalta pöydältä
kokonaista fantasiamaailmaa apuna vain kartta, sukuluettelo ja vajaa tuhat
sivua tekstiä.
Kyseiset sivuthan eivät tosiaan ole mitä tahansa tekstiä,
vaan tällä kertaa englantia. Mukava huomata, että kielitaitokin alkaa jo olla
kestävissä kantimissa. Lähinnä adjektiivien kanssa oli välillä pähkäilyä ja voi
olla, että kuvittelin jonkin lordin kasvonpiirteet kenties kuvailtua
lempeämmiksi tai hänen aikomuksensa liian pahansuoviksi. Toisaalta esim.
Riverrunin salit loihdin mielessäni taatusti komeammiksi ja monimutkaisimmiksi
kuin joku natiivi kielentaitaja olisi ikinä kuvitellut.
Tutustuin moneen sympaattiseen hahmoon, kuten Nediin,
Aryaan, Joniin, Braniin ja Tyrioniin. Starkit pitivät moraalia yllä kun taas
Tyrion heitteli hyvää läppää. Oikeastaan pidin myös kuninkaan neuvoston
luikuripojista Pycellestä, Varyksesta ja Baelishista. Paljon kiehtovaa dialogia
ja salamyhkäistä kyräilyä. Muutama henkilö kävi toisaalta hermoille, kuten rasittava
Lysa Arryn ja ilkeä prinssi Joffrey. Myös Drogon ja Danin suhteessa jokin
tuntui tökkivän. Taisin vain kyllästyä loputtomiin ruohotasankoihin ja hämyisiin
telttoihin.
Thronesiahan tulee tosiaan myös telkkarin kautta. Katselin
joitakin jaksoja sarjaa lukiessani ja sieltä tuntui tarttuvan muutamat kasvot
myös kirjan universumiin. Mielikuvitukseni kelpuutti Boromirin lordi Starkina,
Branin ja Daeneryksen. Huomasin myös sen, että ei teos tuntunut oikein
pääsevänsä oikeuksiinsa kuvaruudun kautta. Henkilöiden välisiä suhteita raapaistaan
vain pinnalta ja tapahtumat vyöryvät hurjaa vauhtia eteenpäin. Tätä varjopuolta
tosin kompensoi kiitettävästi runsas väkivallalla ja seksillä mässäily. Talvi
on tulossa, mutta tyttöset kulkevat iloisesti rinnat paljaina hölskyen – oikein!
Hahmoja oli älytön määrä. Kuka on kenenkin poika ja kenelle
tämäkin herra on valansa vannonut? Alun vaikeuksien jälkeen pääsin kuin
pääsinkin menosta hyvin kärryille. Ja kun kärryt kerran olivat liikkeessä, ei
niitä enää saanut pysäytettyä. Taidan olla koukussa. Martin punoo joka suuntaan
pieniä juonenpätkiä. On pohjoista uhkaa, lohikäärmeen kostoa, hovin sisäistä
juonittelua, sukukikkailua…jokaiselle jotakin. Nyt ei jarrutella, kakkososa
odottaa jo kiihkeästi vuoroaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti