Tommi Liimatta - Muovikorvo

Jotkut ammatit sopivat paremmin yhteen kuin toiset. Lääkäri jakaa harvoin sivutyönään postia. Lastentarhaopettajaa on vaikea kuvitella striptease-tanssijana. Mutta jos muusikko tarttuu kynään ja kirjoittaa romaanin, on se vain luonnollista. Näin teki Tommi Liimatta, Absoluuttisen Nollapisteen laulaja ja tuloksena syntyi Muovikorvo – vaikeasti määriteltävä pala miehen mielenmaisemaa. Esikoisromaanihan kyseessä siis ei ole, mutta minun neitsytteokseni tältä Suomen kenties parhaalta sanoittajalta. Huom! Jos et pidä Absojen omintakeisesta tyylistä, on Muovikorvokin luultavasti sinulle liikaa.

Liimatta on niitä miehiä, joiden edessä äidinkielenopettajat miettivät kuumeisesti, antaako esseestä nelonen vai kymppi. Peräkkäisten lauseiden välillä ei ole varsinaisesti jatkumoa, tai ainakaan mitään sidossanoja johdattelemassa eteenpäin. Lauseet ovat itsenäisiä yksikköjä, jotka ilmaisevat ne pienet asiat ihmiselämässä, joita ei tule ajatelleeksi, vaikka ne ovat päivänselviä. Näistä paloista muodostuu tarina, tosin siten, että aika ja paikka saattavat hukkua tekstin pyöteisiin. Tapahtumat eivät ole mikään deterministinen ketju, vaan kuin kasa kvantteja – pieniä osasia, joiden tarkkaa paikkaa, nopeutta ja suuntaa on samanaikaisesti mahdotonta määrittää.

Tämä kvantittuneisuus saa tekstin tuntumaan töksähtelevältä. Ajatusta ei auta herpaannuttaa, kun joka lause tuo jotain uutta. Toisaalta muutaman rivin missaamisella ei juoni karkaa mihinkään, lähinnä menetät vain hippusen Liimatan elämänopeista. On vähän kuin kävelisi liukuportaita väärään suuntaan. Verbitkin ovat saksalaisittain lähempänä lauseen loppua kuin alkua. Siis hyvin tuttua miehen musiikillista antiin tutustuneille.

Entäs se kirjan aihe sitten. Miljöönä on pieni maaseutukylä itäisessä Suomessa, lähempänä Suomen keskipistettä kuin Keski-Suomea. Henkilöt ovat tavallisia maalaisia: bensanimppaajia, salapolttajia, hirviporukkaa, ravintoloitsijoita ja eläimiinsekaantujia. Porukka on värikästä, eikä kukaan kohoa päähenkilöksi, ellei sitten taidemaalari-Eki. Lähinnä tavoitteena on tarkastella sivusta kaikkea sitä pientä kuhinaa, mitä pieni yhteisö tarjoaa: perinteisiä lavatansseja, kaupantekoa, Hehkuviinin nautiskelua ja tietenkin kylänväen välienselvittelyjä. Ja hauskoja huomioita kyllä riittää. Ehtiikö mies juoda neljä kaljaa sinä aikana, kun vaimo pistäytyy naistenhuoneessa?

Liimatta tavoittaa paljon arkisia, tuttuja, mutta samalla yllättäviä seikkoja elämästä. Usein mukana on sanoilla ja niiden merkityksillä leikittelyä. Oletuksiin ei kannata turvautua. Välillä kadotin miehen ajatuksenjuoksun, enkä ymmärtänyt, mitä hän yritti oikeastaan sanoa. Murresanoja on paljon – oikeastaan Sunnarborgien keskustelu on aika raskasta seurattavaa sanojenviäntelyineen. Kaupunkilaisena minuun vetosi erityisesti maalaisromantiikka. Jos määritellään, millainen on suomalainen ihminen, kyllä silloin aina puhutaan maalaisista.

Summatakseni ajatukseni – Muovikorvo toimii. Sain tasan sitä, mitä odotinkin. Se on näppärä ja hauska, aiheena tuttu, mutta väistää taitavasti kliseet. Nämä plussat kumoavat ne miinukset, joita voisin jakaa vaikealukuisuudesta ja juonettomuudesta. Liimattaa en ole livenä nähnyt, tosin tähän saattaa olla tulossa muutos marraskuun aikana. Nollapiste keikkailee ja vieläpä maalaismaisemissa. Kai se on hypättävä junaan ja koettava tämäkin. Keikan jälkeen sitten potkiskellaan autonrenkaita, piilopullo kiertää porukassa, kaupunkilaisgeenit sekoittuvat maalaisgeeneihin ja aamulla herään silmä mustana – pitäähän nuo muualta tulleet opettaa tavoille!