“Katniss, there is no District Twelve.”
Nälkäpelin kakkososa. Koukuttavaa tavaraa tämäkin. Aluksi näytti huolestuttavasti siltä, että tässä ollaan lähdössä metsiin hortoilemaan ja pelit jäävät sankareiltamme pelaamatta kokonaan. Onneksi pahat sedät veivät voiton ja lastentappofestarit saatiin pyöräytettyä pystyyn. Paitsi, että taisivat olla tällä kertaa enemmän keski-ikäisten bileet nämä.
Suuri pettymys oli, että District 12 oli kisassa liikkeellä täysin samalla kokoonpanolla. Tässä olisi voinut käyttää vähän enemmän mielikuvitusta. Mielelläni olisin katsellut esimerkiksi Primin elossapysyttelyä, vaikkapa kameroiden välityksellä Katnissin hääriessä mentorina. Tai, jos se Katniss oli nyt pakko saada mukaan, niin eikö Gale olisi ollut oiva pari, tai vaikka Haymitch. Näkihän sen, että Peetaa sai taas olla jatkuvasti laastaroimassa ja pelastelemassa. Muutenkin tuntuu, että kaikki romantiikan kanssa kikkailu tulee jo korvista ulos. Katniss taitaa olla aikamoinen jakorasia. Gale, Peeta, Cinna, se teurastajan vai kenen olikaan poika...
Myös areena oli vähän väsynyt. Pelintekijöiden ansoilla on vähän turhan iso merkitys. Olisi mukavampaa nähdä enemmän juonittelua pelaajien välillä. Matsi oli myös lyhyt kuin mikä, eihän niillä tullut edes nälkä. Samanlaista uhkaavuutta, kuin ykkösessä oli, ei tässä oikein tavoitettu. Jotenkin fokus oli liikaa kilpailijoissa, eikä se fiilis, että koko maailma seuraa jokaista askelta, kuuntelee jokaista sanaa, lyö vetoa ja sponssaa kilpailijoita, käynyt kunnolla ilmi.
Tapahtumat ennen pelejä kiinnostivat silti yllättävän paljon, ja niinhän siinä kävi, että vallankumousta ei voinut välttää. Itse pelien loppuratkaisu oli aika hyvä. Säännöt on tehty rikottaviksi. District 13:n olemassaolo tuli suht puskista, vaikka noin muuten Collinsin juonenkehittelyä ei ole kovin hankala seurata ainakaan pääpiirteiden osalta. Kolmas osa on kuitenkin hieman hämärän peitossa. Vaikea nähdä miten Nälkäpeli järjestettäisiin vallitsevissa olosuhteissa. Varmaan saamme nähdä jonkinlaisen globaalin version, jossa esimerkiksi yksi kokonainen sektori on taistelukenttänä. Mutta ei se ole sama asia. Nähtiinhän siinä miten käy, kun Potteri otti välivuoden koulusta: haahuiluksi meni. Nälkäpelin idea on juuri sen toistuvuudessa ja säännöissä ja toivon, että kolmas kirja ei hylkää sen kantavaa voimaa kokonaan.
Vaikka juonikuviot voisivat olla hieman rapsakampiakin, en voi valittaa. Nautin suuresti ja luin kirjan vauhdilla. Iso osa ilosta tulee oikeastaan siitä, että Collins tarjoaa mahtavat puitteet oman mielikuvituksen käytölle. Pohdin monesti, millaista elämä muissa sektoreissa ja Capitolissa on, millaisia pelejä on järjestetty ja miten koukkuisia kuvioita itse areenalle laatisin, jos sattuisin olemaan kirjailija. Harva kirja tarjoaa näin kiehtovan maailman lukijan ihmeteltäväksi.
Mainio tekele siis loppujen lopuksi tämäkin ja kolmas kirja jo kuumottelee hyppysissä. Leffaversiotkin pitänee joku päivä vilkaista läpi. Leffoista puheenollen, Hobitti 2 taitaa pyöriä tällä hetkellä yhtä Suomen ensinäytöstään tuossa kilometrin päässä. Innolla ja ehkä pikkuisen kauhullakin odotan, miten Bilbo tällä kertaa väistää vaarat ja kuinka paljastaviin haltiamekkoihin Evangeline Lilly on puettu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti