Ray Bradbury - Fahrenheit 451

Fahrenheit 451 eli suomalaittain Celsius 232,78 on lämpötila, jossa kirjapaperi syttyy palamaan. En ole muuten koskaan elämässäni nähnyt kirjan palavan, tai en ainakaan muista nähneeni. Sanomalehdet toki toimivat hyvin syttöpaperina. Onhan siinä tiettyä symboliikkaa, kun kirjailijan vuosikausien ajatustyö kärventyy hetkessä iloisesti roihuten savuksi ja tuhkaksi. 

Palokunnan kutsuminen paikalle ei asiaa auta, sillä veden sijasta heidän letkunsa syöksevätkin tulta. Palomiehet sytyttävät paloja, eivät sammuta niitä. Niin on ollut aina, sanotaan. Kirjan palomies Guy Montag kuitenkin uskaltaa kyseenalaistaa vallitsevan asioiden tilan: entä jos kirjoissa on sittenkin jotain suurempaa, jotain, joka syventäisi olemassaolon merkitystä ja ohjaisi ajattelemaan toisin. Miksi elämä tuntuu niin yksinkertaistetulta, kylmältä, ohjatulta, säännellyltä ja manipuloidulta?

Rauhaa ei saa omassa kodissakaan. Kolme TV-seinää jyristää taukoamatta mainosfilmejään ja aivottomia sarjoja. Öisin kuulokkeet korvissa ajavat samaa asiaa.Ihmiset puhuvat toisilleen, mutta kukaan ei oikeastaan sano mitään. Kaikki ovat kuin samasta muotista. Ihmiset ovat onnellisia. Silti jokin outo tyhjyyden tunne saa heidät dokaamaan iltaisin purkillisen lääkkeitä. Lääkärin ammattia harjoittavat putkimiesten kaltaiset rivityöntekijät, jotka rutiininomaisesti valuttavat ulos potilaan veren ja korvaavat sen uudella. Vain elämää, ei sen enempää…

Bradburyn dystopiaa ei tietysti voi olla vertaamatta nykyaikaan. 50 tuuman taulutelevisiot huudattavat BB 24/7:aa, radioiden soittolistat täyttyvät samalla muotilla tehdyistä toistensa kopioista, ihminen haluaa omaksua informaationsa yhä nopeammin ja lyhyempinä annoksina. Varmaan jokainen on ajatellut bussissa istuessaan: lasittuneita katseita kaikkialla, ihmisiä, jotka seuraavat arkirutiineitaan robottimaisesti ja monotonisesti, olenko tosiaan maailman ainoa ajatteleva ja tiedostava ihminen?

Montag ryhtyy taisteluun yhteiskunnan tilaa vastaan. Hän tutustuu salaa kirjojen maailmaan ja samoin ajatteleviin ihmisiin. Vastaan panevat hänen aivopesty vaimonsa, rempseä pomonsa ja pelottava virkavalta, jonka inkarnaatio on surmaamaan ohjelmoitu robottipiski. Kommellusten jälkeen kaikki käy hyvn. Montag onnistuu pakenemaan kaupungista ja löytää paikkansa luonnosta sielunveljiensä keskeltä. Vanhat teokset elävät enää heidän ajatuksissaan, mutta vielä koittavi päivä, jolloin maailmanjärjestys murtuu ja ihmisyys saa taas merkityksen.

Bradburyn teos on klassikko. Sen idea on hyvä ja kiinnostava. Juonikuvio on sen sijaan joksenkin triviaali. Loppuratkaisu on köykäinen ja hahmot kaipaisivat syventämistä. Tulevaisuuden maalailu on häivyttänyt sisällön alleen. Olkoon sitten niin. Nauttikaamme tunnelmasta ja leikitelkäämme kirjailijan visioilla. Verrattaessa 1984:än teos ottaa iloisesti pataan. Haluaisin rakastaa sitä, mutta en voi.

Ennustin taannoin kesäni olevan omistettu äänikirjoille. Olin väärässä. Kuunteluajan veikin Spotify. En kuunnellut kuin tämän ja yhden Huovisen. Syksy saapuu jo, vituttaa. Pitänee alkaa hiljalleen lukea jotain masentavaa.