Veikko Huovinen - Havukka-ahon ajattelija

Kainuun korpimailla elellä rötvehtii vanhanpuoleinen ovela ukonketkale, Konsta Pylkkänen. Pylkkänen on oiva eränkävijä, ilkikurinen luikurinlaskija ja perinpohjainen kaikkinaisten asioiden ihmettelijä. Kun katiskat on koettu ja mehtällä käyty on hänellä aikaa katsoa pallittaa vuorollaan niin maassa möngertävää matoa kuin öistä tähtitaivastakin. Miten se tämänkin otuksen osa tässä elämän kiertokulussa on oikein järjestetty?  Tavanomaisen aivovoimistelun ja rieskanväristen ajatusten ohella Pylkkäsen ihmettelyä ohjaa halu tavoittaa niitä parhaita, sinisiä ajatuksia.

Miksi se minun osakseni tuli ajatella kaikki maailman asiat halki, Pylkkänen manailee. Tähän luettelisin mieluusti listan ukonköppänän mehukkaimmista sitaateista, mutta teos on jo teillä tietymättömillä ja näkisin parhaaksi itse kullekin tutustua mieheen ihan itse kirjan lukemalla, tai kuuntelemalla, kuten minä tein. Lukija Risto Mäkelä tekee kyllä aivan maailmanluokan suorituksen teoksen kertojana. Hän lukee hitaasti ja voimakkaasti eläytyen. Kuinka vain lausumalla Pylkkäsen nimen voikaan vihjata niin paljon miehen jääräpäisestä ja venkulasta luonteesta?

Mitäs siellä metsäsoilla sitten oikein tapahtuu? Kaksi helsinkiläisherraa, lienevät maisterismiehiä ellei peräti lisenssejä, käyvät kankaalle mukanaan tutkimuslaitteistoa, jousivaaka ja mikroskooppi. Pylkkänen pestautuu näiden viisaiden miesten matkaoppaaksi ja apuriksi, lohisopan keittäjäksi, havunneulasten laskijaksi ja mielenkiintoiseksi juttuseuraksi. Alueen riekot, pyyt ja metsot ovat pian Konstan presidentin luvalla ampumien laukausten ansiosta osa suurta tieteellistä tutkimusta. Mutta siitä se vasta riemu repeää, kun Pylkkäsen saaliksi jää lintu, jota ei nykytiede tunne.

Karu ja kaunis luonto on yksi kirjan tärkeimmistä elementeistä. Sen haistaa ja maistaa hyvin elävästi. Suomalainen metsä on kyllä yksinkertaisessa monimutkaisuudessaan ainutlaatuinen ympäristö. Muiltakin osin suomalainen mentaliteetti on kirjassa hyvin edustettuna, niin puheenparressa kuin miesten luonteenpiirteissäkin. Vanhan ajan tunne on myös läsnä. Eletään luonnonantimista ja kaupunkien herrat ja keksinnöt aiheuttavat ihmetystä, joskin Pylkkänen on toki tietoinen kaiken maailman atomeista ja muista sellaisista, vaikkei hän koskaan ole niitä omin silmin sattunutkaan näkemään.

Minulle Havukka-ahon ajattelija jätti oikein positiviisen tunnelman. Se oli täynnä rehevää huumoria ja kiireettömyyden tuntua. Huovista pitäisi kai lueskella lisääkin. Pylkkäsen elämänasenteestakin sietäisi ottaa oppia ja muistaa keskittyä välillä pohdiskelemaan asioita vähän syvällisemmin. Aika samankaltaisia ajatuksia miekkosella oli vastikään lukemani Herra Palomarin kanssa, vaikka hän esittikin ajatuksensa kansankielisempänä ja komediaa tavoitellen.

Kesällä olisi tarkoitus paeta itsekin hetkeksi pusikkoon rauhoittumaan. Jos sitä tällä reissulla yrittäisi tutustua siihen luontoon vähän paremmin ja tavoitella leirinuotiolla, jos ei nyt ihan puhtaan sinisiä, niin ainakin kullankeltaisia ajatuksia.