Talvi tullee. Ei ihan vielä, mutta syksyinen meininki
Westerosissa alkaa jo olemaan. Tämä sarjan 3 ½. osa tarjoaa kyllä edeltäjiään
enemmän shokeeraavia tapahtumia ja hurjempia tilanteita. Eniten dramatiikkaa
nähtiin hääjuhlissa, niin Twinseillä kuin King’s Landingissakin. Lordi Freyn
bileistä ei voi sanoa muuta kuin, että voi pojat! Ja kuningaskin on taas
vaihteeksi kuollut – huikeaa!
Jaime alkaa olemaan jo oikein sympaattinen ja kunniallinen
hahmo, vaikka miekkailutreenit miehelle tuottaisivatkin ongelmia. Impin
seikkailut pääkaupungissa on tältä osin myös seikkailtu ja jännä nähdä mihin
herran tie vie seuraavaksi. Vaikka tapahtumia on älytön määrä ja kynnys
petokseen pieni, on hieno huomata, että menneitä ei noin vain kuitata uusien
kuvioiden alle, vaan vanhat teemat ovat yhä ajankohtaisia ja niiden merkitystä
syvennetään, esimerkiksi Branin puukotus, Tysha ja Jon Arrynin kuolema. Tämä
kunnian ja velkojen maksamisen periaate tekee sarjasta mielekkään väkivaltaisen
pullistelun sijasta. Jäi vaan hirvittämään, aiheuttaako Tyrionin viimeinen
valhe Jaimelle vielä verenvuodatusta tulevaisuudessa.
Littlefinger is back! Kavalampana kuin koskaan. On kyllä
paha mennä lajittelemaan häntä ja Varysia perinteisen hyvä/paha kategorian
puitteissa. Arya on kova mimmi tappamaan noin nuoreksi. Ja Cleganet? Molemmat
kuoleman kielissä, toivokaamme jatkoa heillekin. Jokohan Sansan immenkalvo pian
saa kyytiä? Bran muurin pohjoispuolella? Mitä hiivattia siitä oikein tulee?
Pidin Night’s Watchin vaaleista. Vaikka paikka on yhtä
taistelukenttää, ei uutta johtajaa nimitetä noin vain jonkin tekosyyn varjolla
vaan politiikan sääntöjä noudatetaan orjallisesti. Jon alkaa olla oikea mies ja
kypsä määräämään muita. Nyt vaan rauha villimiehien kanssa ja muurin
korjaukseen. Stannisin räpistely Blackwaterin tappioiden jälkeen tuntui
pakotetulta, mutta uskomaton avunanto pohjoisessa leimautti hänen osakkeensa
täysiin liekkeihin. Davosia lainaten: älä yritä valloittaa valtaistuinta
pelastaaksesi valtakunnan vaan pelasta valtakunta valloittaaksesi
valtaistuimen.
Aloittelin jo hiljalleen Feast for Crowsia ja tuntuu, että
olen monen vuoden tauon jälkeen vihdoin päässyt tilaan, jossa lukeminen
aiheuttaa todellisia tunteita, jännitystä ja odotusta. Alussa tutustutaan
Oldtowniin, jonka tärkeää roolia jo aiemmin ennustelinkin, sekä upeaan ja
ihmeelliseen Dorneen, jonka käärmesuku tullee tuottamaan jännitteitä koko
valtakuntaan. Pääsemme myös uusien henkilöiden päiden sisään, kuinka siistiä!
Nyt lukemaan lisää!